• Lehdistön työehtosopimuksesta neuvottelutulos – kiky-tunnit pois myös lehdistössä

    Journalistiliiton puheenjohtajan mukaan liiton tavoitteet toteutuivat aika hyvin.
    Kuvaajia ja toimittajia työssään eduskunnan lisärakennuksessa Helsingissä syyskuussa 2015. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
    Kuvaajia ja toimittajia työssään eduskunnan lisärakennuksessa Helsingissä syyskuussa 2015. LEHTIKUVA / MIKKO STIG 
    Uutiset
    11.2.202011:05
    STT

    Journalistiliiton ja Medialiiton lehdistöä koskevissa työehtosopimusneuvotteluissa on saavutettu neuvottelutulos, kertoo Journalistiliitto. Neuvottelutuloksen mukaan kiky-tunnit poistuvat myös lehdistössä. Palkankorotukset noudattelevat yleistä linjaa. Lomat säilyvät ennallaan.

    Palkankorotukset ovat 3,3 prosenttia 28 kuukauden aikana. Lisäksi työnantaja saa oikeuden järjestää 7,5 tuntia paikallista koulutusta nykyisen työajan lisäksi.

    Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho kertoo, että liiton tavoitteet toteutuivat aika hyvin. Hänen mukaansa tärkeimmät tavoitteet olivat lomaoikeuden säilyminen, kiky-tuntien poisto ja palkankorotukset.

    Työehtosopimuksen syntyminen vaatii vielä kummankin osapuolen päättävien elinten hyväksynnän. Journalistiliiton mukaan työehtosopimuksen tarkemmista yksityiskohdista kerrotaan sen jälkeen, kun sopimus on hyväksytty. Journalistiliiton valtuusto kutsutaan koolle ensi viikolla.

    Medialiitto ei halua tässä vaiheessa kommentoida neuvottelutulosta mitenkään. Medialiiton hallitus on koolla loppuviikosta.

    Artikkelin aiheet
    työehtosopimus
    Journalistiliitto
    Medialiitto
    lehdistö
    kiky-tunnit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria