• Sudet raatelivat lähes koko lauman hengiltä lammastilalla Etelä-Pohjanmaalla

    Laitumelle iskeneestä susilaumasta ei ole tehty havaintoja aiemmin.
    Kuvituskuva. Kuvan lammas ei liity jutun tapaukseen.
    Kuvituskuva. Kuvan lammas ei liity jutun tapaukseen. Kuva: Markus Kakko
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    21.8.202320:07
    Henna Lääveri

    Kurikan Sarvijoella Kaitamäen Lampolan väkeä kohtasi lammaslaitumella maanantaiaamuna lohduton näky. Kolmenkymmenviiden lampaan lauma oli joutunut susien hyökkäyksen kohteeksi.

    Tilaa pitävä Sanni Kaitamäki kertoo susien tappaneen kaiken kaikkiaan kolmekymmentä lammasta. Viidestä eloonjääneistä kaksi selvisi säikähdyksellä, mutta kolme taistelee hengestään vakavasti haavoittuneena.

    Kaitamäki kertoo lampaiden laiduntaneen vuonna 1948 perustetulla tilalla aina kyseisellä laitumella. Hyökkäys tapahtui täysin yllättäen.

    Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtunut hyökkäys on ensimmäinen merkki alueella liikkuvista susista. Aiempia havaintoja susista alueella ei ole, eikä niitä ole tehty maanantain aikana.

    Laitumella olleiden jälkien määrästä päätellen susia arvioidaan olleen useita.

    Lisää aiheesta
    • Susi on tappanut useita lampaita Salon seudulla.

      Erä | Varsinais-Suomeen myönnetty poikkeuslupia kahden suden kaatamiseksi – lupien perustelut surullista luettavaa

      Tilaajalle
    • Kuva on vuodelta 2005, jolloin Sirolan tila valittiin Vuoden lammastilaksi. Tila jalostaa Oxford Down -rotua.

      Lihantuotanto | Sudet tappoivat 26 uuhta: ”Miten jatkaa laiduntavien eläinten kasvattamista, kun mikään määrä aikaa ja rahaa ei enää riitä suojaamaan eläimiä?”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle