• Kansanedustaja veden ja torttujen tuonnista: "Kuin laitettaisiin siniristilippuun made in China”

    Kansanedustaja Pertti Hakasta ihmetyttää, ettei maailman puhtaimman veden valtiosta tai pitkien leipomoperinteiden maasta löydy tavaraa, joka kelpaisi kotimaan markkinoille.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    3.2.201717:35
    Tuure Kiviranta

    Keskustan pirkanmaalainen kansanedustaja Pertti Hakanen pitää tällä viikolla paljastettujen suomalaisten brändituotteiden ulkomaista valmistusta todella surullisena uutisena. Hänen mukaansa toiminta tekee pitkässä juoksussa hallaa koko suomalaisuuden merkitykselle.

    "Jos valmistajat eivät anna kotimaisuudelle arvoa tällaisten keskeisten imagokysymysten kohdalla, alkaa koko kotimaisuuden identiteetti siitä pitkässä juoksussa kärsiä."

    "Lahden mm-hiihdot ovat heidän omien nettisivujensa mukaan satavuotiaan Suomen suurimmat juhlat ja Runeberg taas tunnettu kansallisrunoilijamme. Tällaisten asioiden yhteydessä tuotannon vieminen ulkomaille on kuin laitettaisiin siniristilippuun ”made in China” -merkintä."

    Erityisesti Hakasta ihmetyttää, ettei maailman puhtaimman veden valtiosta tai pitkien leipomoperinteiden maasta löydy muka tavaraa, joka kelpaisi kotimaan markkinoille.

    ”Yrityksillä vilisevät vain eurot silmissä, kun he laskevat kustannusarvioitaan. Joku hinta tulisi itsenäisen Suomen juhlavuonna laskea myös kotimaisuudelle näissä asioissa.”

    ”Luulisi jo imagohaittojenkin olevan suurempia kuin näistä kertyvät säästöt”, Hakanen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    Pertti Hakanen
    kotimaisuus
    tuonti
    suomalaiset brändituotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria