• Arvaa, ketkä asuvat Suomen surkeimman kylätien varrella? Pääministeri kävi tarkistamassa tilanteen viikonloppuna

    Suomen surkein kylätie -kilpailun voitti raitti, jonka varrella tuotetaan valtava määrä ruokaa.
    Pääministeri Petteri Orpolle Suomen surkeimmaksi valittu kylätie on tuttu reitti.
    Pääministeri Petteri Orpolle Suomen surkeimmaksi valittu kylätie on tuttu reitti. Kuva: Carolina Husu, Marianne Isotalo-Ojala, koonnut: Aatu Jaakkola
    Uutiset|Liikenne
    28.10.202414:27
    Terhi Pape-Mustonen

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo Facebook-julkaisussaan, että hän on käynyt viikonloppuna kotikylässään Säkylän Vuorenmaalla. Voit lukea julkaisun tämän jutun lopusta.

    ”Isällä ja äidillä oli kaikki hyvin”, pääministeri kertoo.

    Pääministerin mukaan Vuorenmaa valittiin joskus Satakunnan vuoden kyläksi. Kylä sai uuden kunniamaininnan viime viikolla, kun tie valittiin Suomen surkeimmaksi kylätieksi. Orpo kommentoi valintaa mietteliäällä hymiöllä.

    Hän kannustaa pitämään huolta suomalaisesta ruuantuotannosta.

    ”Kotimaisuus ja huoltovarmuus ovat elintärkeitä arvoja. Viljely on myös tuhansien ammatti. Ilman heidän työtään ei meillä olisi maaseudun tuttuja tuotteita lautasillamme.”

    Lisää aiheesta
    • Suomen surkein kylätie -kilpailuun osallistui monta hirveää kuvaa.

      Autot | Suomen surkeimmaksi valitun kylätien varrella tuotetaan valtava määrä ruokaa ‒ silti sitä ei saada korjattua

    Suomen surkein tie -kuvakilpailun voittokuvan ottanut Marianne Isotalo-Ojala kertoo, että Vanhankyläntie Säkylässä on noin viisi kilometriä pitkä ja sitä on paikkailtu yli 15 vuotta.

    ”Tien varrella sijaitsee kaksi Kariniemen kotitilaa, jotka tuottavat lähes 7 prosenttia HK Foods Oy:n broilertuotteiden raaka-aineista vuosittain. Lisäksi tien varrella yksi iso sikatila.”

    Orpo poseeraa some-julkaisussaan sokerijuurikkaiden edessä. Säkylästä löytyykin Suomen ainoa sokeritehdas.

    Isotalo-Ojalan mukaan tiellä kulkee vuosittain yli 2 100 raskasta ajoneuvoa.

    ”Tien rakenteet ovat pettäneet niin pahasti, että sitä pitää ajaa kieli keskellä suuta. Talvikunnossapito on haasteellista tien epätasaisuuden vuoksi.”

    ”Lisäksi tien heikko kunto kuormittaa sivuteitä, jotka ovat yksityisteitä. Näitä yksityisteitä pidetään kiertoteinä, mikä taas kuormittaa tiekuntien taloutta.”

    Viime vuoden Surkein kylätie löytyi Vihdistä, ja nykyisin asukkaat kehuvat sen olevan Suomen paras. Miten käy Säkylässä? MT seuraa tilannetta.

    Lisää aiheesta
    • Sanna Rantanen ja Romulus samassa kohdassa kuin vuosi sitten surkean tien voittokuvassa.

      Liikenne | ”Hyvältä tuntuu, totta kai!” – Suomen surkein kylätie on nyt loistokunnossa

    Lisää aiheesta
    • Kuoppia, möykkyjä, kraatereita ja monttuja. Niistä on surkeat tiet tehty.

      Politiikka | Katso karmivat kuvat ‒ mikä näistä on Suomen surkein tie 2024?

    • Kuvan numero 4 tie Pudasjärvellä palautetaan soratieksi ja kuvan 5 tielle Virolahdella ei tehdä mitään.

      Liikenne | Näin kävi muille Suomen surkein kylätie -finalisteille 2023: täsmähoitoa, sorastusta, korjausta – yksi palautetaan soratieksi ja yhdelle ei tehdä mitään

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    suomen surkein kylätie
    Petteri Orpo
    Säkylän Vuorenmaa
    ruuantuotanto
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin