• Yle: Esko Aho ryhtyi Kiinan-kauppaa edistävän yhtiön johtajaksi

    Yhtiön osakkaina on suuria kärkikaartin toimijoita eri toimialoilta.
    Ylen mukaan Esko Aho on ryhtynyt johtamaan suomalaisten suuryritysten perustamaa Kiina-toimistoa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.
    Ylen mukaan Esko Aho on ryhtynyt johtamaan suomalaisten suuryritysten perustamaa Kiina-toimistoa. LEHTIKUVA / Jussi Nukari.  
    Uutiset|Politiikka
    2.11.202220:02
    STT

    Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) on ryhtynyt johtamaan suomalaisten suuryritysten perustamaa Kiina-toimistoa, kertoo Yle. Ajatuspajatyyppisen China Office of Finnish Industries -yhtiön tarkoituksena on parantaa suomalaisyritysten liiketoimintamahdollisuuksia Kiinassa.

    Osakkaina ovat muun muassa Nokia, Kone, Kesko sekä suuria metsäteollisuusyrityksiä.

    Aho on yrityksen hallituksen puheenjohtaja ja keulakuva. Hän on mukana vanhempana neuvonantajana myös vastaavassa Venäjään keskittyneessä East Officessa.

    Aho toimi aikaisemmin venäläispankki Sberbankin hallituksessa, mutta jätti paikkansa helmikuussa Venäjän hyökättyä Ukrainaan.

    Hän sanoo palvelevansa uudessa tehtävässään Suomea, suomalaisia yrityksiä ja suomalaisten hyvinvointia.

    Aho toteaa, että yritysten tilanne Kiinassa on mutkikkaampi ja hankalampi kuin ennen. Hänen mukaansa riippuvuus Kiinasta on tullut liiankin suureksi, ja alihankintaketjuja pyritään siksi monipuolistamaan.

    Lisää aiheesta
    • Esko Aho muistuttaa, että 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun valuuttaluotto-ongelma iski kaikkein pahiten kiinteistömarkkinoihin ja osakkeisiin. Kun varsinainen lama alkoi, pahin oli jo tapahtunut.

      Politiikka ja talous | Esko Ahon mielestä Suomen taloudessa on sama vaarallinen poljento kuin 1980-luvun lopussa – yksi yhtäläisyys on kylmäävä

    • Esko Aho (kesk) kommentoi HS:lle, että on Suomen kannalta tärkeä kysymys, missä kulkee rjaa siinä, paljonko Venäjän kanssa ollaan tekemisissä.

      HS: EU-parlamentin mietintö: Esko Aho ja Paavo Lipponen esimerkkejä ihmisistä, joita Kiina ja Venäjä ovat palkanneet edistämään etujaan – mietinnössä puhutaan eurooppalaiseliitin "kaappaamisesta"

    • Entinen pääministeri Esko Aho näkee paljon yhtäläistä nykyhetken ja 1990-luvun alun lamaan syöksymisen välillä.

      Esko Aho: Aiemmin sovitut palkankorotukset ja hallitusohjelman menolisäykset pitäisi perua – "Trumpin jatkokausi olisi huono asia Suomelle ja Euroopalle"

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa