• MTV: Ministerit tehneet tällä kaudella noin 110 ulkomaanmatkaa

    Hallituksen ministerit ovat tehneet yhteensä noin 110 ulkomaanmatkaa toukokuussa alkaneella ministerikaudella, uutisoi MTV.
    Timo Soini ottaa kolumnissaan voimakkaasti kantaa sähkönsiirtohintoihin.
    Timo Soini ottaa kolumnissaan voimakkaasti kantaa sähkönsiirtohintoihin. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    19.12.201513:44
    STT

    MTV:n selvityksen mukaan 14 ministerin matkat ovat maksaneet arviolta lähes 600 000 euroa. Valtaosa kuluista kertyy yksityisillä ja Puolustusvoimien koneilla tehdyistä lennoista. Osa rahoista saadaan EU:lta, koska se korvaa EU-kokouksiin liittyviä matkakuluja.

    Ahkerin matkustaja on tehtävänsä mukaisesti ollut ulkoministeri Timo Soini (ps.). Hän on tehnyt 16 matkaa ja käynyt 12 maassa. Seuraavaksi eniten ovat matkustaneet pääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.). Sipilä on joutunut käyttämään yksityiskonetta muita useammin.

    Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) ei ole tehnyt ministerinä yhtään ulkomaanmatkaa.

    MTV tarkasteli ministerien lentoja toukokuun lopulta marraskuun loppuun.

    Artikkelin aiheet
    ministerit
    ulkomaanmatkat
    Suomen hallitus
    Timo Soini
    MTV
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle