• Tiilikainen toivoo laajaayhteiskuntasopimusta

    Uutiset
    9.8.201316:00
    MT toimitus

    KAUHAVA (MT)

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mielestä hallituksen budjetissa pitäisi keskittyä ensisijaisesti työllisyyden kohentamiseen.

    ”Sen sijaan, että kiistellään, pitääkö elvyttää vai ei, täytyy ryhtyä toimiin monella rintamalla. Tarvitaan laaja yhteiskuntasopimus tarvitaan. Työn tekemistä ja vastaanottamista on helpotettava ja sitten tarvitaan pitkän aikavälin työllistäviä toimenpiteitä”, Tiilikainen luettelee.

    Hänen mukaansa maahan tarvitaan laaja työmarkkinasopimus, jonka lisäksi myös pienyrittäjien ja työttömien asema on huomioitava.

    Hän viittaa myös keskustan esittämään ajatukseen kotimaisen kasvurahaston luomisesta myymällä valtion ei-strategisesti tärkeää omaisuutta.

    ”Kasvurahasto satsaisi kasvuhakuisiin, investoiviin yrityksiin. Toinen haara on valtiollisen Infra Oy:n perustaminen, jonka kautta rahaa ohjattaisiin suuriin liikennehankkeisiin”, Tiilikainen sanoo.

    Keskustan puoluejohto kiersi tiistaina ja keskiviikkona kaikissa Etelä-Pohjanmaan kunnissa.

    Keskiviikkona Kauhavalle vierailivat Kimmo Tiilikainen sekä keskustalainen europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki.

    "Hallitus

    ei vakuuta"

    Hallituksen toiminta ei Tiilikaista vakuuta.

    ”Kyllä Kataisen ja Urpilaisen touhu alkaa olla nähty. Suunnanmuutos on välttämätön.”

    Jäätteenmäki kuvaili hallituksen reagointikykyä hitaaksi.

    ”Tällä hetkellähän hallitus vain istuu. Hallituksen piirissäkin on myönnetty, että päätöksentekokyky ei ole hyvä.Ihmettelen, kun valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) esitti hetki sitten ikään kuin uutena asiana, että vienti supistuu ja velka kasvaa. Nämä asiat ovat kyllä olleet tiedossa jo kauan.”

    Valtiovallan pitäisi Jäätteenmäen mielestä kompensoida cap-leikkauksia kansallisin toimenpitein.

    ”Kansallisen maataloustuen määrää pitäisi nostaa, kun EU-tasolla tehtiin nyt leikkauksia capiin.”

    JUKKA KOIVULA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kimmo Tiilikainen
    Keskusta
    yhteiskuntasopimus
    työllisyys
    kasvurahasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle