• Kreikka sai jatko-ajan lainaohjelmalle

    Uutiset
    10.12.201415:00
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Kreikan lainaohjelmaa pidennetään vuodenvaihteen yli, päättivät euromaiden valtiovarainministerit maanantaina.

    Lainaohjelmaan liittyy viimeinen 1,8 miljardin laina Kreikalle. Ehtona ovat talouden uudistukset. Jatkoaikaa tarvitaan, sillä Kreikka ja velkojia edustava Euroopan komission, Euroopan keskuspankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston muodostama troikka ovat eri mieltä Kreikan toimien riittävyydestä.

    Troikan mielestä Kreikan budjetti on liian myönteinen.

    Kreikka on kertonut haluavansa irti velkaohjelmista. Markkinoilla siihen ei toistaiseksi uskota.

    Lopullisena tavoitteena on, että Kreikka saisi lainaa vapailta markkinoilta kohtuukorolla. Sitä ei lähikuukausina tapahdu.

    Markkinoiden uskoa kuitenkin lisää, että maan talous on uudistunut. Epävarmuutta luo poliittinen epävakaisuus.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kreikka
    lainaohjelma
    euroalue
    talousuudistus
    velkaohjelma
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria