• Vihreiden Suomela suhtautuu hyvin kriittisesti potilasturvallisuuslakiin

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti Ylen järjestämällä Pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina 10.4. vastenmielisyytensä lain säätämistä kohtaan.
    Iiris Suomela korostaa, että töihin määrääminen on viimeinen keino. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.
    Iiris Suomela korostaa, että töihin määrääminen on viimeinen keino. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.  
    Uutiset|Talous
    11.4.202210:49
    STT

    Vihreiden sijaispuheenjohtaja Iiris Suomela suhtautuu hyvin kriittisesti potilasturvallisuuslakiin. Suomelan mukaan myös hoitajilla on oikeus lakkoon. Riittävä suojelutyön taso pitäisi hänestä pystyä varmistamaan ilman hoitajien pakottamista töihin.

    ”Töihin määräämisen uhka voi pahimmillaan ajaa hoitajia pois alalta, mikä vain syventäisi hoitajapulaa”, Suomela sanoo tiedotteessa.

    Lakon aikana työnantajat ja työntekijät neuvottelevat suojelutyöstä, jotta potilaiden hengen ja terveyden kannalta välttämätön työ pystytään hoitamaan. Lisäksi työnantaja voi esimerkiksi etsiä korvaavia työntekijöitä muista ammattikunnista, hyödyntää ostopalveluita tai tehdä yhteistyötä alueen muiden työnantajien kanssa.

    Suomela sanoo, että potilasturvallisuus on tietenkin taattava, mutta se on hoidettava yhteisten sopimusten kautta. Hän korostaa, että töihin määrääminen on viimeinen keino.

    ”Muut keinot pitää käyttää ensin. Tämä pätisi myös silloin, jos saatettaisiin voimaan laki, joka mahdollistaisi töihin määräämisen. Tällöinkään pakkoa ei voisi käyttää ennen kuin kaikki muut keinot on käytetty”, Suomela sanoo.

    Suomelan mukaan ainakaan hän ei ole toistaiseksi vakuuttunut siitä, että kaikki muut keinot olisi jo käytetty.

    Vihreiden lisäksi myös vasemmistoliitto on suhtautunut nihkeästi potilasturvallisuuslakiin. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Sarkkinen (vas.) ilmoitti viimeksi eilen sote-ministerityöryhmän jälkeen, ettei vasemmistoliitto kannata lakia.

    ”Emme usko sen käytännössä parantavan potilasturvallisuutta”, Sarkkinen kommentoi Twitterissä.

    Hänen mukaansa puolueen arvio on, että potilasturvallisuus saattaa lain myötä jopa heikentyä, koska suojelutyöneuvottelut voivat vaikeutua ja laki voi johtaa erilaisiin vastatoimiin, kuten hoitohenkilöstön irtisanoutumisiin.

    Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) on kertonut puoltavansa potilasturvallisuuslain viemistä valtioneuvoston käsittelyyn.

    Syynä on potilasturvallisuus, joka on viranomaisten mukaan vaarantunut. Hoitajajärjestöt Tehy ja Super aloittivat lakon alallaan kuun alussa.

    Työtaistelu on nyt voimassa kuudessa sairaanhoitopiirissä. Lakko on laajenemassa perjantaina. Tähän mennessä suojelutyön saatavuus on Lindénin mukaan eräissä sairaanhoitopiireissä parempi kuin toisissa.

    –  Niissä piireissä, joissa se ei ole hyvä, tilanne on tosi hankala, mennään hetki kerrallaan ja koko ajan alle kaikkien turvallisten minimien, Lindén sanoi sunnuntaina STT:lle.

    Huonoin tilanne on Lindénin mukaan Varsinais-Suomessa ja huono tilanne on myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Myös Pohjois-Pohjanmaalla Oulun yliopistollisessa sairaalassa leikkaussaleissa, päivystyksessä ja teho-osastolla ei ole tarpeeksi henkilökuntaa.

    ”Tämä tilanne on syy, miksi minä olen velvollinen antamaan tämän lakiesityksen”, Lindén sanoi.

    ”Jos aluehallintovirastot, Valvira ja sosiaali- ja terveysministeriön senioriasiantuntijat ovat sitä mieltä, että potilasturvallisuus on vaarantunut, osin vakavasti vaarantunut ja eräin osin muuttumassa kriittiseksi, en minä voi ministerinä sanoa, että tilanne olisi toisin.”

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) toisti Ylen järjestämällä Pääministerin haastattelutunnilla eilen vastenmielisyytensä lain säätämistä kohtaan. Hänen mukaansa hallitus ei missään nimessä halua rajoittaa työntekijöiden lakko-oikeutta, mutta samaan aikaan se on vastuussa hoidon tarjoamisesta sitä tarvitseville suomalaisille.

    Valtioneuvoston yleisistunto on määrä pitää seuraavan kerran keskiviikkona.

    Artikkelin aiheet
    potilasturvallisuuslaki
    Iiris Suomela
    Vihreät
    hoitajalakko
    sote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria