Valtion rautatiet täytti 150 vuotta. Onnea! Sitä VR nimittäin tarvitsee.
Suomen taloushistoria on pitkälti rautateiden historiaa. Kun rautahepo alkoi puksuttaa keisarillisen suuriruhtinasmaan pääkaupungista Hämeenlinnaan, alkoi uusi aikakausi. Ihmiset, tavarat ja palvelut pääsivät liikkumaan joustavasti ja nopeasti pitkiä matkoja.
Kaikkialla maailmassa rautatiet ovat olleet välttämättömiä. Kaikkialla ne ovat olleet myös murheenkryynejä.
Rautatie on luonnollinen monopoli. Kiskojen viereen ei kannata rakentaa toisia, kilpailevia kiskoja. On tämän vuoksi luonnollista myös, rautatiet ovat valtion omistuksessa.
Valtiolla on kaikissa maissa isot toleranssit ja pitkä minuutti. Aikoinaan meilläkin VR:ään päti sama kuin valtion töihin yleensäkin. Työntekijän leipä saattoi olla kapea, mutta onneksi se oli pitkä.
Nyt ajat ovat muuttuneet. Rautateilläkin on ryhdytty kilpailemaan.
Britanniassa rautarouva Margaret Thacher aloitti kiskojen yksityistämisen, kun junat eivät kulkeneet niin kuin piti. Seurauksena oli kaaos. Sekin vähä järjestys, mikä raiteilla oli, katosi.
Suomessa rautateiden merkitys uhkasi hävitä, kun maantiet kehittyivät. Poliitikot keksivät, että kiskoilla kulkeminen on vanhanaikaista. Sen vuoksi kiskoja ruvettiin jopa käärimään rullalle. Onneksi purkamisessakin hidasteltiin. Rautateille tuli uutta kysyntää.
Meilläkin olisi pitänyt kehittää rautateitä eikä ryhtyä niitä purkamaan. Tulevaisuudessa junalla ajetaan entistä enemmän. Juna on tullut takaisin.
Rautatiet sitovat alueet toisiinsa. Uudet nopeat junat ovat mukavampia kuin lentokone. Moni tosin ihmettelee vieläkin, miksi VR:n piti ostaa juuri Pendolinot, jotka jäätyvät ensimmäisessä pakkasessa. Tarjolla kun olisi ollut parempi ruotsalainen X2000-juna, joka on Pohjolan oloihin tehty.
Tämä ja muut kummallisuudet rautateillä eivät silti vähennä kiskoliikenteen arvoa. Rautatiet on yksi kohde, johon Suomessa pitää investoida.
Yksi asia on näet varma. Junaa tarvitaan ainakin toiset 150 vuotta.