• Brexit ruuhkautti eläinlääkinnällisen rajatarkastuksen Suomessa – asiakirjoissa ollut puutteita

    Eläinperäisistä tuotteista Britanniasta Suomeen tuodaan ylivoimaisesti eniten lemmikkiruokaa ja jonkin verran muuta rehua. Lisäksi tuodaan eläimiä.
    Britanniasta Suomen tuotujen eläinperäisten tuotteiden tarkastusmäärät ovat olleet suuria koko alkuvuoden.
    Britanniasta Suomen tuotujen eläinperäisten tuotteiden tarkastusmäärät ovat olleet suuria koko alkuvuoden. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset
    19.9.202117:00
    Katja Lamminen

    Brexitin tultua voimaan Isosta Britanniasta tuotavat eläimet sekä eläimistä saatavat elintarvikkeet ja muut tuotteet on pitänyt tarkastuttaa rajatarkastusasemalla niiden saapuessa EU:n alueelle. Ruokaviraston mukaan Suomessa tarkastusmäärät ovat olleet suuria koko alkuvuoden.

    Eläinlääkinnällinen rajatarkastus on muutoksen vuoksi ruuhkautunut, vaadittavissa asiakirjoissa on esiintynyt puutteita ja tuontieriä on jäänyt odottamaan asiakirjojen täydentämistä.

    Vuosaaren sataman rajatarkastusasemalla tarkastettiin vuoden ensimmäisten kahdeksan kuukauden aikana yli 900 tuontierää. Britanniasta saapuneet tuontierät olivat yli 30 prosenttia kokonaismäärästä.

    Muualta tulleiden erien määrä oli samalla tasolla kuin normaalivuosina paitsi vuonna 2020 koronatilanteen takia. Eläimistä saatavista tuotteista Britanniasta Suomeen tuodaan ylivoimaisesti eniten lemmikkiruokaa ja myös jonkin verran muuta rehua. Lisäksi tuodaan eläimiä.

    Britanniasta eläinperäisiä tuotteita voi tuoda Suomeen vain Vuosaaren sataman tai Helsingin lentoaseman kautta. Eläimiä voi tuoda vain lentoasemalle.

    Brexitin voimaantulon jälkeen Britanniassa on ongelmia täyttää tarvittavat todistukset oikein. Tuontieriä on virheellisten todistusten vuoksi jäänyt alkuvuodesta jumiin EU:n satamiin. Jos tuontiehdot eivät täyty ja asiakirjoissa on puutteita, erä joudutaan palauttamaan tai tuhoamaan maahantuojan kustannuksella.

    ”Maahantuoja vastaa siitä, että tuonnin ehdot täyttyvät. Ehdot on syytä selvittää tarkkaan etukäteen. Tilanne on kuitenkin parantunut alkuvuodesta, ja tästä kiitos kuuluu maahantuojille. Ruokavirasto puolestaan on palkannut syyskuun alusta yhden rajaeläinlääkärin lisää helpottamaan Brexitin aiheuttamaa työmäärää,” jaostopäällikkö Kitty Schulman Ruokavirastosta kertoo tiedotteessa.

    Iso-Britannia on muuttanut aiemmin ilmoittamaansa aikataulua maataloustuotteiden viennin uusista vaatimuksista. Kun eläinperäisiä tuotteita viedään Britanniaan, viejien tulee tehdä tarvittavat eläinterveystodistukset heinäkuusta 2022 alkaen.

    Silloin otetaan käyttöön myös kasvinterveystodistukset. Myös tarkastusten aloittaminen maataloustuotteille Ison-Britannian rajalla on siirtynyt vuoden vaihteesta heinäkuulle.

    Vientieristä pitää tehdä ennakkoilmoitus Britanniassa kuitenkin jo vuodenvaihteesta alkaen.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle