• Eduskunta käy kilpailu-lain kimppuun keväällä

    Uutiset
    6.2.201315:00
    MT toimitus

    Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta käsittelee keväällä ison nipun hallituksen lakiesityksiä. Yksi keskeisimmistä on nykyiseen kilpailulakiin tehtävät tiukennukset, toteaa valiokunnan puheenjohtaja Jari Leppä (kesk.).

    Leppä arvioi, että maataloustuottajien näkökulmasta terveen kilpailun edistämisohjelma voi vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka paljon tuottaja lopulta saa korvausta työstään.

    Hän uskoo, että tiukentuvan kilpailulain myötä kaupan rooli murtuu.

    ”Laille on laaja tuki. Markkinoita koskevaa sääntelyä pitää uudistaa. Kauppa on nyt niin vahva toimija, että toiminta on muuttunut alkutuottajan kannalta kestämättömäksi.

    Lain pitäisi johtaa siihen, että esimerkiksi leivästä saatava tulo jakautuisi nykyistä oikeudenmukaisemmin ketjun sisällä.

    ”Ei voi olla niin, että joka tekee enemmän saa vähemmän.”

    Kauppa on esittänyt, että kilpailulaki nostaa ruuan hintaa ja tuontiruuan määrää. Lepän mielestä uhkakuvien maalailut ovat turhia, sillä lailla yritetään aidosti saada tuottajille lisää kannattavuutta.

    ”Siksi olisin kaupan edustajana aika hissun kissun. Nyt pitäisi kaupan nähdä, että se ei ole aina oikeassa. Ei huonoa lakia kannata säätää, joka nostaa ruuan hintaa, eikä siten saavuta toivottuja tavoitteita”, Leppä toteaa.

    ”Jos kauppa pakotetaan ketjun kannalta oikeudenmukaisempaan käytäntöön, se on tietysti kaupalle huono laki”, hän lisää.

    Kilpailulain muutos voi kokoomuksen kansanedustajan Janne Sankelon mukaan vaikuttaa tuottajaan. Lain yksityiskohdat ovat kuitenkin auki.

    ”Siihen liittyy koko ketjun arviointi. Tuottajan kannalta tärkeää on, että kilpailu toimii.”

    Tuottajalle parasta olisi, jos myyntitulojen nousu parantaisi kannattavuutta. Tukiin perustuvaan tulojen nousuun Sankelo ei usko.

    ”Kaupan tiskillä ja kuluttajan valinnoissa ratkaistaan, arvostetaanko kotimaista ruokaa. Kun se perusta pitää, voidaan laeilla auttaa kotimaista tuotantoa.”

    JANNE IMPIÖ

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Eduskunta
    kilpailulaki
    maatalous
    kauppa
    tuottajat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria