• Professori: Vihreiden haasteena kannatuksen keskittyminen

    Puolueen kannatus on ennätyksellisen korkealla, 16,0 prosentissa Ylen mittauksen mukaan.
    Jyväskyläläinen Touko Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa.
    Jyväskyläläinen Touko Aalto valittiin vihreiden puheenjohtajaksi kesäkuussa. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    24.7.201710:00
    Heidi Järvenpää

    Vihreiden 16,0 prosentin kannatus on puolueelle ennätyksellisen korkea, selviää Ylen heinäkuun mielipidemittauksesta.

    Valtio-opin professori Kimmo Grönlund muistuttaa että vaikka vihreiden kannatus on korkealla, se ei ole vielä realisoitunut.

    "Vaaleihin on pitkä aika. Vihreiden ongelmana on ollut että vaikka luvut pysyisivät mielipidemittauksissa näinkin korkealla, niin yleensä he saavat vaaleissa vähemmän ääniä."

    Grönlundin mukaan vihreiden toinen haaste on kannatuksen keskittyminen.

    "Vihreillä on monta vaalipiiriä, joissa heillä ei toistaiseksi ole ollut kansanedustajia. Jos puolue mielii paikkamäärissä kilpailemaan suurimpien kanssa, heidän pitäisi saada tasaisesti kannatusta koko maasta. Näin he saisivat vastaavan määrän kansanedustajia eduskuntaan."

    Vihreiden nousu suurimmaksi puolueeksi ei ole mahdotonta, Grönlund arvioi. Puolueen tosin pitäisi kasvattaa kannatustaan useassa vaalipiirissä.

    "Kun on katsottu perussuomalaisten menestyksen salaisuutta, niin heidän kannatuksensa oli tasaista koko maassa vuoden 2011 vaaleissa."

    Vihreiden kannatus voi nousta jyväskyläläisen puheenjohtaja Touko Aallon myötä. Grönlund tosin huomauttaa, että edellinen puheenjohtaja Ville Niinistö oli niin ikään kotoisin maakunnasta, Turusta.

    "Helsinkiläisten näkökulmasta maakuntaa on kaikki muu kuin Helsinki. Muun Suomen keskuudessa Keski-Suomi on varmasti enemmän maakuntaa kuin Turku", Grönlund vertailee.

    Hänen mukaansa vihreiden sosiaali- ja veropolitiikka ovat vasemmistolaisia.

    "Kasvaakseen heidän pitäisi miettiä, miten he saisivat oikeistolaisesti ajattelevia kaupunkilaisia äänestäjiä enemmän taakseen."

    Artikkelin aiheet
    Vihreät
    puolueiden kannatus
    Touko Aalto
    Ville Niinistö
    mielipidemittaus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle