• Alkoholihaitat ovat osa suomalaista arkea

    Juomisen aiheuttamat haitat maksavat Suomelle joka vuosi 6–7 miljardia euroa. Hallituksen päätös lykätä alkoholilain uudistusta herättää päihdeasiantuntijoissa ihmetystä.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    24.6.201415:00
    MT toimitus

    Suurin osa suomalaisista on kokenut arjessa alkoholiin liittyviä haittoja. 62 prosenttia kertoo kohdanneensa humalajuomista tai häiritsevää käytöstä. Alaikäisten päihteidenkäyttöön on törmännyt lähes puolet. Juomiseen liittyvät sairaudet koskettavat 43 prosenttia.

    Luvut selviävät Ehkäisevän päihdetyön Ehytin teettämästä kyselystä, johon haastateltiin kesäkuussa reilu tuhat suomalaista.

    ”Päihdehaitat ovat selkeästi läsnä jokapäiväisessä arjessamme”, Ehytin toiminnanjohtaja Sari Aalto-Matturi sanoo.

    Kahdeksan kymmenestä suomalaisesta pitää alkoholihaittoja yhteiskunnassa merkittävinä ja toivoo, että ennaltaehkäisyyn panostettaisiin nykyistä enemmän.

    Viime viikon minihallitusneuvotteluissa päätettiin, ettei alkoholilain kokonaisuudistus kuulu Stubbin hallituksen ohjelmaan. Aikaisemman suunnitelman mukaan sen piti valmistua tällä hallituskaudella.

    ”Se on erittäin suuri pettymys ja jossain mielin myös outo ratkaisu”, Aalto-Matturi sanoo.

    Hän ihmettelee uudistuksen jäädyttämistä, kun gallupeissa kansalaiset toivovat vastuullista alkoholipolitiikkaa ja hallitus haluaa tasapainottaa julkista taloutta.

    Ehytin mukaan päihteidenkäyttö maksaa Suomelle 6–7 miljardia euroa joka vuosi.

    ”Sillä maksettaisiin suomalainen vanhustenhuolto ja vielä lapsilisät päälle.”

    Artikkelin aiheet
    alkoholihaitat
    alkoholilaki
    Ehyt
    Suomi
    päihdepolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle