• Energiaverotukseen järkeä ja kohtuutta

    Uutiset
    10.4.201516:00
    MT toimitus

    Energia- ja polttoaineverot ovat Suomessa moninkertaisia verrattuna Euroopan unionin edellyttämiin minimeihin.

    Raskas verotus heikentää kuluttajien ostovoimaa ja lisää työttömyyttä.

    Energia- ja polttoaineverotusta on alennettava tuntuvasti, jotta asumisen ja liikkumisen kaltaiset perustarpeet olisivat kohtuuhintaisia ja yritysten kilpailukyky paranisi.

    Tuulivoiman syöttötariffit on poistettava ja tuulivoimaan liittyvä järjetön tulonsiirtomekanismi lopetettava.

    Tuulivoiman korotettu takuuhinta on nykyään peräti 105,3 euroa megawattitunnilta.

    Sähkön pörssihinta on noin 30 euroa megawattitunnilta, joten yli 70 prosenttia tuulivoiman tuottajien tuloista otetaan suoraan veronmaksajilta.

    Vesivoimalla tuotettu sähkö on vähintään yhtä ympäristöystävällistä kuin tuulivoimalla tuotettu ja elinkaarikustannuksiltaan paljon halvempaa.

    Onkin outoa, että muun muassa vihreät haluavat jakaa suuria tukia tuulivoiman tuottajille, vaikka ovat ajaneet vuosien ajan Fortumin vesivoimaloihin kohdistuvaa windfall-veroa.

    Markkinatalouden pitäisi toimia myös energian tuotannossa ja kulutuksessa, eikä verotuksen tai tukien tulisi aiheuttaa siihen suuria vääristymiä.

    Tämän lisäksi energiapolitiikan tulee jatkossa edesauttaa älykkäiden sähköverkkojen ja sähköjärjestelmien kehittämistä ja rakentamista.

    Tulevalla eduskunnalla riittääkin työsarkaa vuosien myötä laadittujen mekanismien korjaamisessa.

    Sami Savio

    diplomi-insinööri, ekonomi

    eduskuntavaaliehdokas (ps.)

    Ylöjärvi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    energiaverotus
    tuulivoima
    veropolitiikka
    sähkötuotanto
    Fortum
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena