• Naisjohtajien määrä pieneni Suomessa hieman viime vuonna – "Ongelma ei ole koulutuksessa, vaan rakenteissa"

    Kärkisijaa Pohjoismaissa naisjohtajien määrässä pitää Ruotsi, jossa johtajista naisia on yli 44 prosenttia.
    Suomen naisjohtajakehitys on pysähtynyt, sanoo Evan johtaja Emilia Kullas tiedotteessa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.
    Suomen naisjohtajakehitys on pysähtynyt, sanoo Evan johtaja Emilia Kullas tiedotteessa. LEHTIKUVA / Markku Ulander.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    22.10.202509:30
    STT–

    Naisjohtajien määrä laski Suomessa hieman viime vuonna, kertoo Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva.

    Toissavuonna naisjohtajien osuus oli vielä 38,4 prosenttia kaikista johtajista, mutta viime vuonna osuus putosi 37,7 prosenttiin. Evan mukaan pudotus on pieni, mutta suunta merkityksellinen.

    Kärkisijaa Pohjoismaissa naisjohtajien määrässä pitää Ruotsi, jossa johtajista naisia on yli 44 prosenttia. Suomi jää jälkeen, vaikka maiden koulutustaso ja työmarkkinarakenteet ovat Evan mukaan hyvin samankaltaisia.

    ”Suomen naisjohtajakehitys on pysähtynyt, vaikka koulutuserot ovat jo pitkään olleet naisten eduksi. Tämä kertoo, että ongelma ei ole koulutuksessa, vaan urapoluissa ja rakenteissa”, sanoo Evan johtaja Emilia Kullas tiedotteessa.

    EU:n kiintiödirektiivin tavoitteen mukaan suurimmissa pörssiyhtiöissä tulee olla ensi vuoden kesään mennessä vähintään 40 prosenttia aliedustetun sukupuolen edustajia. Suomi on jo lähellä tavoitetta, sillä Evan mukaan naisten osuus suurimpien pörssiyhtiöiden hallituksissa on Suomessa 38,4 prosenttia.

    Suomessa pörssiyhtiöiden johdossa toimii seitsemän naista. Heitä ovat muun muassa Orionin Liisa Hurme, Outokummun Kati ter Horst ja Marimekon Tiina Alahuhta-Kasko.

    ”Toimitusjohtajuus ja hallituksen puheenjohtajuus ovat edelleen miesten töitä Suomessa”, Kullas sanoo.

    Evan Lasikattomittarin luvut on kerätty Kansainvälisen työjärjestön ILOn ja talousjärjestö OECD:n tietokannoista.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle