• Hallitus esittää liikeaikalain kumoamista

    Toteutuessaan esitys poistaa tarpeen myöntää poikkeuslupia kauppaliikkeiden aukioloille.
    Uutiset
    25.8.201514:42
    Jukka Koivula

    Sipilän hallitus esittää kaupan aukioloaikojen mittavaa vapauttamista.

    Asiaa koskeva hallituksen esitys on juuri lähtenyt lausuntokierrokselle. Esityksen mukaan liikeaikalaki kumotaan kokonaan.

    Kauppakeskusten pienyrittäjille taataan yksi vapaapäivä viikossa säätämällä asiasta laissa, joka koskee sopimatonta menettelyä elinkeinotoiminnassa.

    "Hallituksen esityksessä toteutetaan lupaus aukiolojen vapauttamisesta ja huolehditaan samalla pienyrittäjien jaksamisesta. Esitys on tasapainoinen ja reilu, ja poistaa Suomesta yhden keskeisen kilpailukykyrasitteen", kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kommentoi asiaa tuoreeltaan.

    Esitys poistaa tarpeen myöntää poikkeuslupia kauppaliikkeiden aukioloille esimerkiksi sellaisina kirkollisina juhlapyhinä, jotka ajoittuvat merkittävien turistisesonkien yhteyteen.

    Jatkossa aukioloja ei ole tarkoitus säännellä mitenkään.

    Tällöin mitään lupia poikkeusaukioloille ei enää tarvittaisi.

    Artikkelin aiheet
    liikeaikalaki
    kauppojen aukioloajat
    hallitus
    pienyrittäjät
    lainsäädäntö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle