• Euroopan Unionin perustaneen Maastrichtin sopimuksen allekirjoittamisesta 30 vuotta

    Sopimuksessa sovittiin esimerkiksi rahaliitosta ja EU-kansalaisuudesta.
    EY muuttui Maastrichtin sopimuksen seurauksena yhä integroituneemmaksi EY:ksi.
    EY muuttui Maastrichtin sopimuksen seurauksena yhä integroituneemmaksi EY:ksi. Kuva: Euroopan Unioni
    Uutiset
    7.2.202208:00
    Hermanni Härkönen

    Sopimus Euroopan unionista eli Maastrichtin sopimus allekirjoitettiin tasan 30 vuotta sitten tänään, 7.2.1992. Sopimuksessa EY:n tuolloiset 12 jäsenmaata sopivat aiemman EY:n integraation syventämisestä, ja nimenvaihdoksesta.

    "Maastrichtin sopimus on edelleen tärkein Euroopan unionin perussopimus. Siinä sovittiin EU-kansalaisuudesta, yhteisestä valuutasta, talous- ja rahaliitosta ja yhteisestä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta", Tampereen Yliopiston valtio-opin professori Tapio Raunio kertoo.

    Sopimuksen oli alun perin tarkoitus astua voimaan vuoden 1993 alusta, mutta sen hyväksymisessä jäsenmaissa oli haasteita.

    Ranskalaiset hyväksyivät sopimuksen kansanäänestyksessä vain muutaman prosentin kymmenyksen erolla, ja tanskalaiset hylkäsivät sen.

    "Tanskalle neuvoteltiin erivapauksia esimerkiksi yhteiseen valuuttaan liittymisessä. Toisessa kansanäänestyksessä sopimus sitten hyväksyttiin."

    Suomessa käytiin Maastrichtin sopimuksen käsittelyn aikaan keskustelua EY:n jäsenhakemuksesta. Lopulta jäsenyyttä haettiin sopimuksen jälkeen, mutta ennen sen voimaantuloa 18.3.1992.

    "Kun Maastrichtin sopimuksesta neuvoteltiin, niin Suomessa ei käyty oikein minkäänlaista keskustelua sitä minkälainen se on. EU-keskustelu alkoi Suomessa varsinaisesti elää vasta kansanäänestyksen lähestyessä", Raunio muistelee.

    "Ei voida kuin spekuloida kuinka pitkälle suomalaiset poliitikot tai varsinkaan kansalaiset tajusivat, miten paljon Maastrichtin sopimus syvensi integraatiota."

    Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomessa koettiin, että länteen päin sitoutumisella oli kiire.

    Jäsenkeskustelua ei käyty niinkään teknisistä syistä, vaan keskustelussa korostettiin jäsenyyden sementoivan Suomen paikan Länsi-Eurooppalaisten valtioiden joukossa.

    Suomi hyväksyi Maastrichtin sopimuksen lopulta lähes sellaisenaan EU:n jäseneksi liittymisen yhteydessä.

    Artikkelin aiheet
    maastrichtin sopimus
    Euroopan unioni
    eu-kansalaisuus
    rahaliitto
    Tapio Raunio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle