• Koronavirukseen kuolleiden määrä nousee – Kiinassa 250 uhria lisää vuorokaudessa

    Uusia tartuntoja todettiin Hubein maakunnassa eilisen jälkeen lähes 15 000.
    Koronaviruskuolemissa tapahtui tähän asti suurin hyppäys.
    Koronaviruskuolemissa tapahtui tähän asti suurin hyppäys. Kuva: Lehtikuva/AFP
    Uutiset
    13.2.202009:08
    STT

    Kiinassa viranomaiset kertovat ainakin 242 uudesta koronaviruskuolemasta Hubein maakunnassa. Yhteensä uuteen koronavirukseen on nyt kuollut ainakin 1 350 ihmistä.

    Uusia tartuntoja on Hubein maakunnassa todettu eilisen jälkeen yli 14 800. Päivittäisiä uusia tartuntoja on pitkään raportoitu noin 2 000–3 000, joten kyseessä on merkittävä hyppäys.

    Uutistoimisto AFP kertoo hyppäyksen johtuvan paikallisviranomaisten mukaan uudesta tavasta määritellä covid-19-taruntoja. Yhdysvaltalaisen uutiskanava CNN:n mukaan uudessa korkeammassa luvussa ovat mukana sekä testein todetut että oireiden perusteella diagnosoidut virustartunnat.

    Kiinan viranomaiset perustelivat oireiden perusteella diagnosoitujen lisäämistä tartunnan saaneiden joukkoon sillä, että näin ihmisten on mahdollista päästä hoitoon varhaisemmassa vaiheessa, CNN kertoo.

    Yhteensä tartuntoja on Manner-Kiinassa uusien lukujen myötä todettu lähes 60 000. Määrä voi vielä nousta, sillä maan viranomaiset julkaisevat koko Kiinan tartuntaluvut yleensä vähän Hubein lukujen jälkeen.

    Uusi koronavirus alkoi levitä joulukuussa Hubeissa sijaitsevasta Wuhanin kaupungista.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Kiina
    COVID-19
    epidemia
    Hubein maakunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria