• Keuruulla kaava mahdollistaa, ei rajoita

    Uutiset
    25.9.201516:00
    MT toimitus

    KEURUU (MT)

    10 000 asukkaan Keuruu Keski-Suomen länsilaidalla tarjoaa asukkailleen valinnanvaraa asumisessa.

    ”Taajamassa, kylillä ja syrjemmässä asuminen ovat kaikki yhtä tärkeitä. Keuruun kaupunki on strategiassaan linjannut, että asumisessa pitää olla monia vaihtoehtoja”, kaavoitusjohtaja Timo Määttä sanoo.

    Keuruulla on ryhdytty laatimaan kyläkaavoja, joiden avulla vauhditetaan kylien tonttitarjontaa.

    ”Jukojärven kylä näytti esimerkkiä. Sieltä vaadittiin päättäväisesti kyläkaavaa, joka valmistui 2013. Projekti osoittautui rohkaisevaksi”, Määttä kertoo.

    Nyt kyläkaava-asia on vireillä myös Pohjoisjärven kylällä Etelä-Keuruulla.

    Molemmat kylät sijaitsevat noin kymmenen kilometrin päässä Keuruun keskustaajamasta.

    Tonttipolitiikka on lisäksi aktiivista Keuruun kakkostaajamassa Haapamäellä.

    Pihlajavedellä rakennetaan lähinnä vapaa-ajan asuntoja.

    Keuruun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Leena Laurila (sd.) uskoo, että valinnanvapaus asumisessa sekä hyvä palvelutaso ovat vetovoimatekijöitä.

    ”Täällä voi asua veden äärellä erittäin kauniissa maisemissa. Olemme saaneet erittäin hyvää palautetta kaavoituksesta sekä kuntalaisilta että yrittäjiltä”, Laurila toteaa.

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Lauri Oinonen (kesk.) näkee paikkakunnan maaseutumaisuuden vahvuutena.

    ”Keuruulla kaava nähdään ennen kaikkea mahdollistajana, ei rajoittajana. Tällaisen ajattelun soisi yleistyvän enemmänkin.”

    Kaavoitusjohtaja Määttä on työskennellyt kaavoitusasioiden parissa eri maakunnissa.

    Maaseutualueille ja kyliin rakentamista suosivan Määtän mukaan maakunnilla on hyvin erilainen suhtautuminen kaavoitukseen.

    ”Kyllä keskisuomalainen maakunnan virkamies ymmärtää ihmisiä ja kuntia. Asioita osataan lähestyä aluekehityksen näkökulmasta, vaikkakin toki ympäristöasioita kunnioittaen.”

    Sen sijaan Pirkanmaalla varsinkin maaseudulle rakentaminen on osoittautunut vaikeaksi.

    ”Hajarakentamisesta vaaditaan valtavan seikkaperäisiä selvityksiä. Yleislinja on ollut keskittävä.”

    Määttä huomauttaa, että kunnalla on paljon päätösvaltaa kaavoituksen suhteen.

    ”Elykeskuksista pyritään kyllä usein kovastikin ohjaamaan, mutta päätösvalta on viime kädessä kunnilla”, hän korostaa.

    Jukka Koivula

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Keuruu
    kaavoitus
    asuminen
    maaseutupolitiikka
    kyläkaavat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria