• Kristinuskolla vankempi asema maaseudulla – pääkaupunkiseutu on maallistunut nopeimmin

    Ateismi on nostanut päätään viime vuosina etenkin nuorten keskuudessa.
    Kuusi prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista pitää itseään kristittynä. Maaseutumaisissa kunnissa vastaava osuus on 15 prosenttia.
    Kuusi prosenttia pääkaupunkiseudun asukkaista pitää itseään kristittynä. Maaseutumaisissa kunnissa vastaava osuus on 15 prosenttia. 
    Uutiset
    18.4.201916:45
    Meri Vilen

    Maaseudulla asuu enemmän kristittyjä kuin pääkaupunkiseudulla selviää Kantar TNS:n vuonna 2018 tehdystä tutkimuksesta. Maaseutumaisissa kunnissa 15 prosenttia asukkaista pitää itseään kristittyinä, pääkaupunkiseudulla kuusi prosenttia.

    Henkilökohtaisen suhteen Jeesukseen omaavia löytyy kaikista väestöryhmistä eri puolilta maata. Eläkeläisten ja koululaisten joukossa heitä on tutkimuksen mukaan enemmän kuin muissa ammattiryhmissä.

    Seurantatutkimuksessa selvisi, että luterilaisen kirkon asema on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Se on läheisin uskonnollinen liike nykyisin selvästi harvemmalle. Lisäksi ateismi näyttää jonkin verran lisääntyneen.

    Kahdelle prosentille suomalaisista ortodoksinen tai katolinen kirkko on läheisin uskonnollinen yhteisö. Yhtä moni ajattelee samoin helluntailaisuudesta, Pelastusarmeijasta, Vapaa- tai Adventtikirkosta, metodisteita tai babtisteista. Hindulaisuus, buddhalaisuus, New Age, wicca tai muu vastaava tuli mieleen yhtä monelle.

    Kuusi suomalaista sadasta kertoo järkeilleensä vakaumuksensa itse. Yhtä moni totesi, että rippikoululla on ollut tärkein rooli vakaumuksen syntyprosessissa. Miehet kertovat naisia useammin itse järkeilleensä näkemyksen uskosta.

    Kaikkiaan 18 prosenttia tutkimukseen vastanneista kertoi rukoilleensa Jeesusta. Niin oli tehnyt joka neljäs 60 vuotta täyttänyt ja joka kymmenes alle 25-vuotias. Naiset rukoilivat jonkin verran miehiä enemmän.

    Alle 25-vuotiaiden uskonnolliset kokemukset ovat erilaisia kuin ikääntyneempien suomalaisten. Nuoret ovat muun muassa useammin keskustelleet kristityn henkilön kanssa. Nuoret ovat myös lukeneet Raamattua enemmän.

    Uudestisyntyneiden kristittyjen määrä on vähentynyt kymmenessä vuodessa. Poikkeuksen sääntöön muodostavat alle 35- ja etenkin alle 25-vuotiaiden ryhmä. Kristittyjä löytyy heidän joukostaan nyt huomattavasti aiempaa enemmän.

    Lue myös:

    Kristityn tehtävänä on rakastaa

    Artikkelin aiheet
    uskonto Suomessa
    kristinusko
    ateismi
    maaseutu
    pääkaupunkiseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle