• Kaksi Iranin sotalaivaa seilaa Itämerellä

    Laivojen uskotaan olevan matkalla Venäjälle, jossa ne mahdollisesti osallistuvat laivastoparaatiin sunnuntaina Pietarissa.
    Maailman laivaliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan iranilaislaivat olivat puolenyön aikaan Itämeren lounaiskulmassa, Ruotsin ja Saksan rannikoiden välissä, ja matkasivat itään.
    Maailman laivaliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan iranilaislaivat olivat puolenyön aikaan Itämeren lounaiskulmassa, Ruotsin ja Saksan rannikoiden välissä, ja matkasivat itään. Kuva: Joe Klamar
    Uutiset
    23.7.202110:47
    STT

    Kaksi iranilaista sotalaivaa on saapunut Itämerelle, kertoi uutiskanava CNN myöhään torstai-iltana Suomen aikaa. Laivojen uskotaan olevan matkalla Venäjälle, jossa ne mahdollisesti osallistuvat sunnuntaina Pietarin suureen laivastoparaatiin.

    Maailman laivaliikennettä seuraavan MarineTraffic-sivuston mukaan laivat olivat puolenyön aikaan Itämeren lounaiskulmassa, Ruotsin ja Saksan rannikoiden välissä, ja matkasivat itään.

    Toinen aluksista on Makran-niminen yli 200-metrinen entinen öljytankkeri, joka on muunnettu kelluvaksi tukikohdaksi. Toinen on Sahand-niminen fregatti.

    Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon on seurannut kyseisiä laivoja jo noin kahden kuukauden ajan. Alusten pelättiin alun perin olevan matkalla Venezuelaan, mikä huoletti Yhdysvaltoja, joka ei olisi halunnut iranilaisia aseita lähialueilleen. Keväällä otetuissa satelliittikuvissa Makranin kannella nähtiin seitsemän hyökkäysvenettä, joita Iran käyttää usein Persianlahden operaatioissaan.

    Laivat eivät kuitenkaan Afrikan kierrettyään lähteneetkään ylittämään Atlanttia, vaan jatkoivat Afrikan länsirannikkoa pohjoiseen kohti Eurooppaa. Yhdysvaltain hallinnon lähteiden mukaan Venezuela päätti olla ottamatta laivoja vastaan Yhdysvaltojen diplomaattisen painostuksen takia.

    Pentagonissa oli sen jälkeen pidetty todennäköisenä, että alukset matkaisivat Venäjälle, koska paluu Välimeren kautta Iraniin olisi näyttäytynyt Iranin epäonnistumisena.

    Artikkelin aiheet
    iranin sotalaivat
    itameren laivaliikenne
    Venäjä
    laivastoparaati
    Pentagon
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle