• Perjantai tuo talvisen sään koko Suomeen – ensi yönä on pakkasta

    Etelänpuoleinen lauha ilmavirtaus vaikuttaa Suomen säähän vielä tänään torstaina. Iltaa ja perjantaita kohti ilmamassa kylmenee selvästi, ja yöpakkasia ja jopa lumensyvyyksiä mitataan paikoin etelää myöten.
    Etelässäkin voi tulla perjantaina hiukan lunta.
    Etelässäkin voi tulla perjantaina hiukan lunta. Kuva: Pirjo Loiskekoski
    Uutiset|Sää
    13.11.202507:21
    Juha Jantunen ja Petri Hoppula

    Lapissa talven voi katsoa tulleen eilen keskiviikkona kertarysäyksellä. Keski- ja Pohjois-Lapissa oli päivällä useita asteita pakkasta ja lunta satoi vuorokauden aikana laajalla alueella toistakymmentä senttiä.

    Etelämpänä sateet tulivat silkkana vetenä. Sateet liittyvät laajaan matalapaineen alueeseen, jonka keskus liikkuu tänään Lapin yli. Ensi yönä keskus on jo Kuolan niemimaalla ja sen länsipuolelta Suomeen kiertyy ilmaa kylmältä Jäämereltä.

    Lapissa lunta tulee lähivuorokauden aikana vielä yleisesti yli 10 senttiä. Lunta pyryttää illalla ja yöllä voimakkaan pohjoisenpuoleisen tuulen kera.

    Torstaina iltapäivällä Etelä- ja Itä-Suomi kuuluvat vielä lämpimän ilmamassan alueeseen ja lämpötilat ovat suunnilleen keskiviikon lukemissa. Pohjanmaalle ja iltaa kohti yhä laajemmalle maan länsiosaan virtaa jo kylmää ilmaa. Ilmamassojen välissä on säärintama, jossa sade tulee vetenä, mutta rintaman jälkipuolella kuurottaisena sateena, joka on räntää ja lunta. Näistä torstai-illan kuuroista lunta ei merkittäviä määriä vielä kerry.

    Pilvipeite rakoilee maan keski- ja eteläosassa, ja sää pakastuu ensi yöksi lähes koko maassa. Perjantain aikana lumisaderintama liikkuu maan keskiosan yli ja heikkenee selvästi ennen Etelä-Suomeen ehtimistään. Näistä sateista voi maahan jäädä paikoin muutaman sentin lumikerros. Pohjoisessa hiutaloi perjantaina vain paikoin ja laajalti on selkeää.

    Lauantai on pilvisyydeltään vaihteleva ja varsin paikallisiksi jäävät sateet ovat pääosin vesistöistä alkunsa saavia lumikuuroja. Pakkasyön jälkeen etelässä ja lännessä lämpötila nousee vielä vähän nollan yläpuolelle.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Kuva: Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita