• Juha Ojalasta Suomen Tieyhdistyksen puheenjohtaja

    Yhdistys kertoo teiden merkityksestä Suomen taloudelle hyvinvoinnille.
    58-vuotias Juha Ojala on Työtehoseuran toimitusjohtaja.
    58-vuotias Juha Ojala on Työtehoseuran toimitusjohtaja. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    6.6.201819:19
    Aimo Vainio

    Työtehoseura toimitusjohtaja Juha Ojala on valittu Suomen Tieyhdistyksen puheenjohtajaksi.

    Ojalan kausi alkaa vuoden 2019 alussa.

    "Otan tehtävän vastaan innostuneena. Kyse on elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kannalta erittäin tärkeästä asiasta. Yhteistyöllä ja asiantuntemuksella vaikutetaan tehokkaimmin", Ojala kirjoittaa tiedotteessa.

    Ojala on ollut myös maa- ja metsätalousministeriön luonnonvaraosaston ylijohtajana, jossa vastasi metsä- ja luonnonvarapolitiikasta. Tätä ennen hän toimi työ- ja elinkeinoministeriön metsäalan strategisen ohjelman johtajana.

    Ennen Ojalaa Tieyhdistystä johti MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.

    "Tieyhdistys on lisännyt tietoisuutta teiden merkityksestä Suomen talouden kasvun ja hyvinvoinnin kannalta. Työ on tuottanut tulosta. Toimenpiteisiin liikennejärjestelmän kehittämiseksi on ryhdytty", Marttila kommentoi tiedotteessa kauttansa puheenjohtajana.

    Tieyhdistyksen tehtävä on lisätä tietoisuutta tie- ja liikennealan merkityksestä Suomen kilpailukyvylle ja hyvinvoinnille.

    Järjestö on perustettu vuonna 1917.

    Artikkelin aiheet
    Juha Ojala
    Suomen Tieyhdistys
    liikenne ja tiet
    puheenjohtajavalinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria