• Sää lämpenee viikonloppua kohti

    Ajoittaisia sateita liikkuu eri puolilla Suomea seuraavina päivinä. Lämpötila nousee hitaasti ylöspäin, mutta hallaa voi esiintyä vielä lähiöinä.
    Tällä viikolla on mitattu hallaöitä, vaikka heinäkuu on yleensä vuoden lämpimin kuukausi.
    Tällä viikolla on mitattu hallaöitä, vaikka heinäkuu on yleensä vuoden lämpimin kuukausi. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset|Sää
    22.7.202618:15
    Eetu Rimo

    Keskiviikon vastaisena yönä hallaa esiintyi paikoin Itä-Lapista Keski-Pohjanmaalle yltävällä vyöhykkeellä. Torstain vastainen yö on yhä ennusteiden mukaan pilvisempi, hallaa esiintyy todennäköisesti vain paikoin maan pohjoisosassa. Perjantain vastaisena yönä pilvisyys rakoilee enemmän ja hallaa voi jälleen esiintyä etelämpänäkin. Yölämpötila vaihtelee koko maassa kolmen ja 13 asteen välillä, viikonloppuun tultaessa koko maassa yölämpötila on seitsemän ja 15 asteen välillä.

    Sää lämpenee viikonloppua kohti.
    Sää lämpenee viikonloppua kohti. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Keskiviikkona poikkeuksellisen alhaisia päivälämpötiloja mitattiin vielä maan itäosassa. Torstaista eteenpäin kylmin ilmamassa alkaa väistyä Suomen yltä ja lämpötilat nousta. Torstaina päivällä ollaan koko maassa 10 ja 19 asteen välillä, perjantaina maan etelä- ja keskiosassa 18 ja 21, maan pohjoisosassa 11 ja 18 asteen välillä. Lauantaina koko maassa mennään 16 ja 21 asteen välille.

    Torstaina ajoittaisia sateita esiintyy maan länsi- ja pohjoisosassa, idässä on poutaisinta. Perjantaiksi maan pohjoisosaan saapuu sadealue, joka liikkuu yöksi pois. Lauantaiksi lähellä olevan matalapaineen johdosta Suomeen kiertyy uusi sadealue lännestä.

    Eetu Rimo

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    lämpötila
    sade
    halla
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita