• PS:n varapuheenjohtaja Peltokangas vastaa keskustalle: ”Vikaa luetunymmärtämisessä”

    Keskusta kritisoi perussuomalaisia vaalilupausten pettämisestä muun muassa turpeen, polttoaineiden veroalen ja sote-leikkausten osalta. PS:n varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas tylyttää puolestaan keskustaa.
    Peltokangas sanoo keskustan pettäneen äänestäjänsä jättäytymällä sivuun hallituksesta.
    Peltokangas sanoo keskustan pettäneen äänestäjänsä jättäytymällä sivuun hallituksesta. Kuva: Rami Marjamäki
    Uutiset|Politiikka
    12.8.202316:29
    Joonas Immonen
    Tampere

    Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen lähettivät lauantaina avoimen kirjeen perussuomalaisten puoluekokoukselle, jossa he syyttävät perussuomalaisia hallituksen epävakaasta tilasta, vaalilupauksien pettämisestä ja liiasta taipumisesta kokoomukselle.

    Lisää aiheesta
    • Oppositiopuolueena keskusta on kritisoinut ahkerasti nykyistä hallitusta sen alkutaipaleella. Kuvassa vasemmalla Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ja oikealla Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra.

      Politiikka | Keskustan johto roimii perussuomalaisia – ”Itse aiheutettu sotku ei ole ajojahti, se on itse aiheutettu sotku”

    Perussuomalaisten toinen varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas vastaa keskustan kritiikkiin tylysti.

    ”Näinä kahtena ex-ministerinä en paljoa puhuisi mitään. Näillä nimenomaan entisillä ministereillä näyttäisi olevan vikaa luetunymmärtämisessä. Muutenkin tuntuu olevan pieni vaalitappiokiukku päällä”, Peltokangas lataa.

    Keskusta syyttää perussuomalaisia muun muassa siitä, että lupauksista huolimatta veroalea polttoaineisiin tai turpeen polttoa ei ole turvattu hallitusohjelmassa. Kurvinen ja Saarikko kirjoittavat kirjeessään, että hallitus aikoo leikata perusturvasta ja keskittää lähipalveluja hyvinvointialueilla.

    Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa tehdään merkittäviä säästöjä sosiaaliturvaan ja hyvinvointialueiden rahoitusta on tarkoitus säästää yli miljardi euroa tulevalla hallituskaudella.

    Peltokangas kiistää, etteikö hallitus olisi laskemassa polttoaineiden hintaa tai turvaamassa turpeenkäyttöä. Hän sanoo, että erityisesti turvekirjauksessa keskustalla on vikaa luetunymmärtämisessä.

    ”Tuo ei itseasiassa pidä millään tavoin paikkaansa. Energiapoliittisessa pöydässä istuessani varmistimme, että hallitusohjelmassa turpeen paikka varmistetaan huoltovarmuuden kannalta hallitusohjelmassa.”

    Hallitusohjelmassa turpeen käyttö turvataan huoltovarmuussyistä siirtymäkauden ajan. Turvetuotanto on määrä ajaa siirtymäkaudella alas tuetusti ja hallitusohjelmassa on kirjattu vapautuville turvepelloille esimerkiksi aurinkovoimaloita. Toisaalta hallitusohjelmassa turve on luokiteltu strategisesti tärkeäksi raaka-aineeksi.

    Polttoaineiden veroalen osalta Peltokangas painottaa, että hallitus kuitenkin kirjasi ohjelmaansa, että poliittisilla päätöksillä polttoaineiden verotusta ei kiristetä.

    Mauri Peltokangas (keskellä) valittiin jatkokaudelle Tampereen puoluekokouksessa lauantaina.
    Mauri Peltokangas (keskellä) valittiin jatkokaudelle Tampereen puoluekokouksessa lauantaina. Kuva: Rami Marjamäki

    ”Edellisen hallituksen toimesta jakeluvelvoite olisi kallistanut polttoaineiden hintaa entisestään. Kyllä näinä ministereinä menisin peilin eteen. Heidän politiikkansa lopputulos olisi tuhonnut kuljetussektorin sekä yksityisten ostovoiman.”

    Peltokangas sanoo keskustan pettäneen äänestäjänsä ensin toimimalla hallituksessa vihervasemmiston kanssa ja menemällä oppositioon samojen puolueiden kanssa.

    ”He menivät ensin vihervasemmistolaiseen hallitukseen kaatamaan tätä maata ja sen jälkeen vihervasemmiston mukaan oppositioon räksyttämään”, Peltokangas linjaa.

    Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että vielä on turhan aikaista arvioida hallituksen tekoja tai tekemättä jättämisiä.
    Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että vielä on turhan aikaista arvioida hallituksen tekoja tai tekemättä jättämisiä. Kuva: Rami Marjamäki

    MT:n tavoittama PS:n puheenjohtaja Riikka Purra kuittaa, että hänellä ei ole vastattavaa keskustan johdolle.

    ”Ei ole minkäänlaista vastattavaa. Tämä on heidän mielipiteensä ja sieltä oppositiosta voivat paukuttaa”, Purra sanoo.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa