• Savon Sanomat: Vain harva on kirjannut hoitotahtonsa

    Ylilääkäri kannustaa ihmisiä tekemään hoitotahdon. Sen on voinut kesäkuusta lähtien tehdä Kelan sähköisessä palvelussa.
    Uutiset
    21.9.201510:45
    STT

    Vain harva suomalainen on tehnyt niin sanotun hoitotestamentin, uutisoi Savon Sanomat. Asiantuntijoiden mukaan hoitotahtonsa on kirjannut vain enintään kymmenen prosenttia kansasta. Luku perustuu muun muassa terveydenhuollon valvontaviraston Valviran ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijoiden arvioihin.

    Ylilääkäri Riitta Aejmelaeus Valvirasta kannustaa lehdessä ihmisiä kirjaamaan hoitotahtonsa.

    "Se on varmin tapa saada äänensä kuuluviin myös sitten, kun ei enää kykene ilmaisemaan tahtoaan."

    Hoitotahdon on voinut kirjata Kelan sähköiseen Omakanta-palveluun kesäkuusta lähtien. Sen on kuitenkin tehnyt vain muutama tuhat ihmistä.

    Hoitotahdossa määritellään tilanteet, joissa luovutaan elämää lyhytaikaisesti pidentävistä ja keinotekoisista elintoimintoja ylläpitävistä hoidoista.

    Artikkelin aiheet
    hoitotahto
    terveydenhuolto
    Kela
    Omakanta
    Valvira
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle