• Uudenmaan rajalla odotettavissa ruuhkaa – poliisi kehottaa varaamaan aikaa työmatkaliikenteeseen

    Tarkastuksia on luvassa myös junissa ja busseissa.
    Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Kuva on Lohjan ja Salon rajalta Ykköstieltä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Kuva on Lohjan ja Salon rajalta Ykköstieltä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    30.3.202009:13
    STT

    Uudenmaan raja ruuhkautunee tänä aamuna, kun työmatkaliikenne alkaa ensimmäisenä arkipäivänä maakunnan sulkemisen jälkeen. Poliisi kehottaa ihmisiä varaamaan merkittävästi aikaa työmatkaliikenteeseen. Poliisi myös suosittaa tekemään etätöitä, jos se on mahdollista.

    Sisäministeriö kertoo Twitterissä, että poliisi tulee tekemään tarkistuksia junissa ja busseissa.

    Poliisin tiedotteessa suositellaan ottamaan mukaan myös mahdollinen työnantajan todistus työmatkasta tai muu dokumentti työstä.

    Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Rajoituksella pyritään hidastamaan koronaviruksen leviämistä.

    Artikkelin aiheet
    Uusimaa
    poliisi
    liikkumisrajoitus
    koronavirus
    työmatkaliikenne
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria