• Kaksi ihmistä kuoli tasoristeysonnettomuudessa Paltamossa – matkustajajuna ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa Lepikon tasoristeyksessä

    Matkustajat odottavat Ouluun jatkamista onnettomuuspaikalla.
    Uutiset
    27.8.202115:02
    STT

    Paltamossa Kainuussa sattui perjantaina tasoristeysonnettomuus, jossa on kuollut kaksi ihmistä, Kainuun pelastuslaitokselta kerrotaan.

    Pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuudesta kymmeneltä aamulla. Onnettomuudessa matkustajajuna ja henkilöauto törmäsivät toisiinsa Lepikon tasoristeyksessä. Pelastuslaitos ei kerro asiasta tämän enempää, koska tiedotusvastuu on siirtynyt poliisille.

    Tasoristeys sijaitsee Oulun ja Kontiomäen välisellä rataosuudella noin neljän kilometrin päässä Paltamon kuntakeskuksesta. Tasoristeyksen yli kulkee yksityinen Koikerolahdentie, joka liittyy risteyksen jälkeen Ouluntielle eli valtatielle 22.

    Onnettomuudessa ollut juna, intercity 711, oli matkalla Kuopiosta Rovaniemelle. Juna odottaa uutta veturia onnettomuuspaikalla, VR:n viestinnästä kerrotaan STT:lle.

    Kun veturi on vaihdettu ja pelastusviranomaiset ovat antaneet junalle luvan lähteä, se ajetaan Ouluun. Matkustajat jatkavat matkaa Oulusta eteenpäin korvaavilla bussikyydeillä.

    Oulu–Rovaniemi-väli ajetaan toisella junalla, mutta normaalein aikatauluin.

    Kuopio–Rovaniemi-välillä oleva Intercity-juna 716 odottaa Vaalassa radan aukeamista onnettomuuden jälkeen. Juna jää aikataulusta jälkeen puolestatoista tunnista kahteen tuntia.

    Lue myös:

    Läheltä piti -tilanteet tuttuja Sotkamossa: "Onneksi tulossa ei ollut juna vaan kaksoisveturi" – uuden tasoristeyksen myötä matka pelloille pitenee, mutta turvallisuus paranee

    Artikkelin aiheet
    tasoristeysonnettomuus
    Paltamo
    matkustajajuna
    liikenneturvallisuus
    VR
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria