LUKENUT MIES
Osuustoiminnan jokakeväiseen katselmukseen Pellervon Päivään on mukava valmistautua lukemalla pukinkontista purkautunutta upeaa kirjaa liikkeen synnyn ja kasvun kotimaisista ja ulkomaisista merkkihenkilöistä.
Keskeistä ainesta on valikoima tohtori Kari Inkisen kirjoittamia henkilökuvia, jotka ilmestyivät Osuustoiminta-lehdessä vuosina 2005–2012. Osuustoiminnan kehityskulun ja analyysit on kirjoittanut saman lehden pitkäaikainen toimituspäällikkö-tuottaja Mauno-Markus Karjalainen.
Ensimmäiset osuustoimintamiehet olivat melkoisia veijareita. Suomen Matti Kurikka osoittautuu monen muunkin liikkeen tuulihatuksi, mutta myös monet kansainväliset klassikot olivat liiketaloudellisia haihattelijoita. Meidän aikanamme heitä vastaa Guayanan epäonnistunut kokeilu ”osuustoiminnallisella tasavallalla”.
Tällaiset esitykset on hyvä aloittaa Rochdalen osuuskaupasta Englannista 1844. Suomeen osuustoiminta tuli kuitenkin saksalaisessa muodossa. Sieltä hakivat oppinsa niin Hannes Gebhard kuin Väinö Tannerkin.
Inkisen merkkimiehet levittävät osuustoimintaa monessa maassa kaikissa maanosissa. Kaikki ovat liikkeen pioneereja tai heidän seuraajiaan. Siihen sisältyy kirjan heikkous. Nimittäin suuri osa kuolee toisen maailmansodan kahta puolta. Sankarien kylvön tulosten kestävyydestä ei paljon kerrota.
Kuvituksessa on esimerkkejä osuustoiminnallisista laitoksista, mutta niiden merkityksestä maissaan ei juuri saa käsitystä.
Intiassa sentään sokerintuottajien osuuskunnilla on keskeinen asema Vikhe Patilin työn tuloksena.
Ja Saksassa erilaiset osuuspankit ovat yhtyneet vahvaksi ryhmäksi, kun ne Suomessa ovat jakaantuneet.
Tällaisen osuustoiminnallisen puolipakanan iloksi olisi voinut hiukan supistaa puhdasoppista aatejulistusta ja korvata se keveillä pitkospuilla historiasta nykyaikaan. Kansainvälistä tietoa saa ICA:sta vaikka millä mitalla.
PEKKA ALAROTU
Kari Inkinen ja Mauno-Markus
Karjalainen: Osuustoiminnan
juurilla. Aatteen sankareita vai
veijareita? 224 sivua.
Pellervo-Seura.