• SUH: Suomessa hukkui syyskuussa kahdeksan ihmistä – kylmään veteen pudotessa tulee usein kylmäsokkireaktio

    Viime vuonna syyskuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan viisi ihmistä.
    Suomessa hukkui kesäkuussa 18 ihmistä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Suomessa hukkui kesäkuussa 18 ihmistä, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Hyvinvointi
    6.10.202208:16
    STT

    Suomessa hukkui syyskuun aikana kahdeksan ihmistä, käy ilmi Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämistä ennakkotiedoista.

    Kaksi hukkumista tapahtui vesiliikenteen yhteydessä ja yksi veteen putoamisen seurauksena. Viidessä tapauksessa tapahtumien kulku ei ole selvillä.

    Viime vuonna syyskuussa hukkui SUH:n ennakkotilastojen mukaan viisi ihmistä.

    Asiantuntijan mukaan vaaratilanteita luo syksyllä kylmenevä vesi. Tavanomaista viileämpi syyskuu vauhdittaa vesistöjen viilenemistä.

    ”Tällä hetkellä kylmä vesi ja vaihtelevat sääolosuhteet ovat suurimpia vaaratekijöitä vesillä ja veden äärellä liikkujille. Kylmä vesi kangistaa ja veden varaan joutuminen, erityisesti ilman suojavarusteita, voi olla kohtalokasta hyvinkin nopeasti”, sanoo SUH:n hengenpelastuksen asiantuntija Anne Hiltunen tiedotteessa.

    Hiltusen mukaan kylmään veteen pudotessa tulee usein sokkireaktio, ja ihmisen kyky pidättää hengitystä laskee normaalista 60–90 sekunnista muutamaan sekuntiin.

    ”Tämä lisää olennaisesti hukkumisen riskiä.”

    Suomessa on tammi-syyskuun aikana hukkunut SUH:n mukaan 79 ihmistä.

    Suomessa hukkuu tapaturmaisesti vuosittain noin 100–150 ihmistä, joista tilastojen mukaan noin puolet alkoholin vaikutuksen alaisena.

    Artikkelin aiheet
    hukkuminen
    SUH
    kylmäsokkireaktio
    vesiturvallisuus
    kylmä vesi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa