• IS: THL halusi keväällä ohjeistaa maskien käyttöä, ministeriö torppasi aikeet

    Maskitiedotuksesta käytiin keskustelua THL:n ja STM:n välillä useita kertoja huhti–toukokuussa ja vielä kesäkuun alussa.
    THL olisi keväällä halunnut antaa kansalaisille lisätietoa, millainen merkitys maskeilla on toisten suojaamisen kannalta ja mitkä olisivat hyödyllisimmät käyttötilanteet.
    THL olisi keväällä halunnut antaa kansalaisille lisätietoa, millainen merkitys maskeilla on toisten suojaamisen kannalta ja mitkä olisivat hyödyllisimmät käyttötilanteet. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset
    13.10.202011:30
    Katja Lamminen

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL halusi keväällä valistaa kansalaisia maskien käytöstä, mutta sosiaali- ja terveysministeriön mukaan maskeista ei ollut ”aihetta viestiä sen tarkemmin”, kertoo THL:n johtaja Markku Tervahauta Ilta-Sanomille.

    Käytännössä STM esti THL:n tiedotuksen, koska poikkeusolojen aikana käytännössä kaikki THL:n koronaan liittyvä viestintä kulki STM:n hyväksynnän kautta.

    Tervahaudan mukaan THL olisi keväällä halunnut antaa yleisölle lisätietoa, millainen merkitys maskeilla on toisten suojaamisen kannalta ja mitkä olisivat hyödyllisimmät käyttötilanteet.

    Tervahaudan mukaan asiasta käytiin keskustelua THL:n ja STM:n välillä useita kertoja huhti–toukokuussa ja vielä kesäkuun alussa.

    Lue Ilta-Sanomien juttu tästä.

    Artikkelin aiheet
    THL
    STM
    suojamaskit
    koronaviestintä
    Markku Tervahauta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle