• MTV: Kasvomaskeja koskeva selvitys valmistuukin toukokuun aikana

    Suomessa ei ole toistaiseksi määrätty kasvomaskien käyttöpakkoa yleisillä paikoilla liikuttaessa.
    Suomessa ei ole toistaiseksi määrätty kasvomaskien käyttöpakkoa yleisillä paikoilla liikuttaessa. LEHTIKUVA / Tommi Anttonen
    Suomessa ei ole toistaiseksi määrätty kasvomaskien käyttöpakkoa yleisillä paikoilla liikuttaessa. LEHTIKUVA / Tommi Anttonen 
    Uutiset
    7.5.202013:12
    STT

    Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) maanantaina hallituksen infossa kertoma hanke kasvomaskeja koskevasta selvityksestä etenee alkuperäistä aikataulua nopeammin.

    MTV:n tietojen mukaan selvitys pyritään saamaan valmiiksi jo toukokuun aikana, vaikka aiemmin sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila on viestittänyt sen valmistuvan vasta kesäkuun loppupuolella. Varhila vahvisti aikataulun muutoksen MTV:lle torstaiaamuna.

    "Pyrimme toukokuun aikatauluun, sillä Martti Hetemäen jälkihoitoryhmän loppuraportti valmistuu silloin ja tämä olisi hyvä syytä käsitellä siinä yhteydessä", Varhila sanoi.

    Varhila kertoi myös, mikä on parissa päivässä muuttunut.

    "Kiristämme toimeksiannon aikataulua, selvitettäviä asioita ja teemme vain sen. Toinen kysymys on selvityksen perusteella tehtävät päätökset, joka ei sinällään liity selvitykseen vaan on toista prosessia."

    Suomessa ei ole toistaiseksi määrätty kasvomaskien käyttöpakkoa yleisillä paikoilla liikuttaessa.

    Artikkelin aiheet
    kasvomaskit
    Maria Ohisalo
    Kirsi Varhila
    STM
    koronapandemia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle