• Kaksi uutta koronakuolemaa Suomessa – koronasovellus määrä julkaista kuun lopulla

    Kuolemantapauksia kirjattu tähän mennessä 333.
    THL:n mukaan Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa.
    THL:n mukaan Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa. Kuva: Antti Aimo-Koivisto
    Uutiset
    10.8.202017:15
    STT

    Suomessa on todettu vuorokauden aikana 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 601.

    THL raportoi maanantaina kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Kuolemantapauksia on raportoitu nyt yhteensä 333.

    Kuolemantapauksista 274 on todettu Helsingin yliopistollisen keskussairaalan erityisvastuualueella (erva). Kuopion erva-alueella kuolemia on 25, Turussa 19, Oulussa 12 ja Tampereella 3.

    Sairaalahoidossa on tällä hetkellä viisi ihmistä, joista tehohoidossa yksi. Vielä viime perjantaina sairaalahoidossa oli kolme ihmistä.

    Suurin osa tartunnoista on todettu Uudellamaalla, kaikkiaan 5 540 tartuntaa. Kaupungeista eniten tartuntoja on Helsingissä, missä on todettu 2 828 tartuntaa. Seuraavaksi eniten tartuntoja on todettu Vantaalla (931) ja Espoossa (877).

    Turussa on todettu 226 tartuntaa ja Tampereella 143 tartuntaa.

    Tartunnat ovat olleet viime viikkojen ajan Suomessa selvässä nousussa. Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n viime viikolla pitämässä tiedotustilaisuudessa STM:n strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki kertoi viruksen tartuntamääriä kuvaavan R-luvun nousseen yli yhden. Tämä kertoo, että epidemia on kiihtymisvaiheessa.

    Suomalainen teknologiayritys Solita ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertovat tavoittelevansa syksyllä julkaistavalle koronavirus-altistumisia seuraavalle puhelinsovellukselle miljoonaa käyttäjää ensimmäisen käyttökuukauden aikana.

    Koronavilkku-mobiilisovellus on tavoitteena julkaista ladattavaksi elokuun lopussa, kun tartuntatautilain väliaikainen muutos astuu voimaan 31. elokuuta.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL vastaa sovelluksesta Suomessa. Solitan luoma sovellus on ollut koekäytössä viikon ajan.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Suomi
    THL
    Koronavilkku
    Solita
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle