• Suomen Ruandaan rahoittama turvevoimala oli Finnfundin viimeinen turvehanke – voimalan käyttöönotto on viivästynyt koronan vuoksi

    Suot, joista turvetta nostetaan, eivät ole luonnontilaisia, vaan niitä käyttävät paikalliset pienviljelijät.
    Suomen osin lainoittaman turvevoimalan piti valmistua Ruandaan viime vuonna, mutta koronapandemian aiheuttamien viivästysten vuoksi se on yhä testausvaiheessa.
    Suomen osin lainoittaman turvevoimalan piti valmistua Ruandaan viime vuonna, mutta koronapandemian aiheuttamien viivästysten vuoksi se on yhä testausvaiheessa. Kuva: Fortum
    Uutiset
    12.2.202119:55
    Katja Lamminen

    Suomen valtion omistama Finnfund on rahoittanut vuonna 2016 turvevoimalan rakentamista Ruandaan, vaikka samaan aikaan energiaturpeen käytöstä pyritään luopumaan Suomessa.

    Apulaisjohtaja Helena Teppana Finnfundista kertoo, että turvehankkeiden rahoittamisesta luovuttiin vuonna 2017, joten enää niitä ei rahoiteta.

    Kyseessä oli lainaraha. Voimalan piti valmistua Ruandaan viime vuonna, mutta koronapandemian aiheuttamien viivästysten vuoksi se on yhä testausvaiheessa.

    Teppanan mukaan sijoitusta pohdittiin poikkeuksellisen paljon ympäristö- ja kehitysvaikutusten kannalta. Turvevoimalan rakentamista puolsi, että köyhä Ruanda on riippuvainen kalliista tuontidieselistä. Maahan rakennetaan myös aurinkovoimaa, mutta muuta perusvoimaa tarvitaan muun muassa sadekausina ja aikoina, jolloin aurinko ei paista.

    Suot, joista turvetta nostetaan, eivät ole luonnontilaisia, vaan niitä käyttävät paikalliset pienviljelijät, jotka kulottavat turvepeltojaan säännöllisesti. Teppanan mukaan energiaturpeen nosto rajoittuu pieneen osaan alueesta turvepeltojen keskellä. Yhtiö pyrkii osaltaan tarjoamaan paikallisille töitä ja luomaan vaihtoehtoisia elinkeinoja.

    Energiayhtiö Fortum toimittaa palveluja Ruandan turvevoimalaan. Päällikkö Vesa Kollanus Fortumilta kertoo, että yhtiöllä on voimalan kanssa viiden vuoden käyttö- ja kunnossapitosopimus, johon kuuluu myös teknistä osaamista sekä IT-työkaluja voimalaitoksen toimintojen seurantaan.

    Kollanuksen mukaan voimalaa on nyt rakennettu kolmisen vuotta, ja se lähestyy kaupallista käyttöönottoa.

    80 megawatin turvevoimalan nimi on Hakan-Quantum Power Plant. Sen kokonaiskustannuksiksi on ilmoitettu Finnfundin nettisivuilla noin 270 miljoonaa euroa. Finnfundin lainaosuus on noin 12,5 miljoonaa euroa.

    Voimalan pääomistajat ovat ruandalainen Yumn Ltd., turkkilainen Hakan A.S. ja israelilainen Quantum.

    Voimalan alueella on 4 200 hehtaaria turvemaata, jonka arvioidaan riittävän ainakin 30 vuodeksi voimalan tarpeisiin. Turpeenkorjuussa käytetään suomalaista teknologiaa.

    Lue myös:

    Suomi rahoittaa turvevoimalan rakentamista Ruandaan, vaikka turpeen energiakäytöstä pyristellään eroon Suomessa

    Artikkelin aiheet
    Finnfund
    turvevoimala
    Ruanda
    energiaturve
    Fortum
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle