• Kysely: Epäasialliset sähkön puhelinmyyjät vaivanneet lähes joka kolmatta suomalaista

    Yleisimmiksi ongelmiksi koettiin sopimuksen tyrkyttäminen ja töykeä käytös.
    Kyselyyn vastanneet kertoivat, että yleisimpiä ongelmia sähkön puhelinmyynnissä olivat sopimuksen tyrkyttäminen ja myyjän töykeä käytös.
    Kyselyyn vastanneet kertoivat, että yleisimpiä ongelmia sähkön puhelinmyynnissä olivat sopimuksen tyrkyttäminen ja myyjän töykeä käytös. Kuva: LEHTIKUVA / TIMO JAAKONAHO
    Uutiset
    17.6.202017:45
    STT

    Lähes kolmannes suomalaisista on ollut tekemisissä epäasiallisen tai aggressiivisen sähkön puhelinmyyjän kanssa, kertoo Paikallisvoima ry:n Yougov-tutkimusyrityksellä teettämä kysely.

    Kyselyssä 29 prosenttia vastaajista kertoi joutuneensa kuluneen vuoden aikana epäasiallisen myynnin kohteeksi.

    Yleisimmiksi ongelmiksi koettiin sopimuksen tyrkyttäminen ja töykeä käytös, jotka yhdessä kattoivat kolme viidesosaa epäasiallisista myyntiyrityksistä. Moni oli myös saanut virheellistä tietoa tai koki, ettei sopimus vastannut puhelimessa sovittua.

    Luottamus sähkön puhelinmyyntiin on ollut heikkoa pitkään. Vuonna 2018 tehdyssä kyselyssä puolet vastaajista kertoi epäilevänsä myyjien väitteiden todenperäisyyttä, Paikallisvoiman tiedotteessa kerrotaan.

    Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista, ja sen virhemarginaali on 2,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    puhelinmyynti
    sähkö
    kysely
    kuluttajat
    Paikallisvoima ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle