• Kyselytutkimus: Nuoret aikuiset haluavat edelleen omaan kotiin, vaikka vuokra-asunnon suosio kasvaakin

    Halutuin asumismuoto on kyselyn perusteella omakoti- tai rivitalo.
    Enemmistö suomalaisnuorista valmistautuu asumishaaveensa toteuttamiseen joko säästämällä rahaa tai tavoittelemalla hyväpalkkaista työtä.
    Enemmistö suomalaisnuorista valmistautuu asumishaaveensa toteuttamiseen joko säästämällä rahaa tai tavoittelemalla hyväpalkkaista työtä. Kuva: Hanne Manelius
    Uutiset
    4.3.201916:46
    Matti Tuominen

    Tuoreen pohjoismaisen kyselytutkimuksen mukaan enemmistö nuorista aikuisista haluaa edelleen asua mieluiten omistuskodissa, vaikka vuokra-asumisen suosio kasvaakin. Nuoret aikuiset haluavat asua omistuskodissa Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

    Suomalaisnuorista peräti 94 prosenttia asuisi kymmenen vuoden päästä omistusasunnossa, jos saisi vapaasti valita. Halutuin asumismuoto on kyselyn perusteella omakoti- tai rivitalo.

    Enemmistö suomalaisnuorista valmistautuu asumishaaveensa toteuttamiseen joko säästämällä rahaa tai tavoittelemalla hyväpalkkaista työtä.

    Kyselytutkimuksen perusteella suomalaisnuoret ovat asumistilanteensa tyytyväisiä, sillä jopa 87 prosenttia vastaajista pitää nykyisiä asumiskustannuksiaan kohtuullisina asunnon sijaintiin ja ominaisuuksiin nähden.

    Kyselytutkimuksen toteutti Novus, Sveriges Byggindustrier BI:n toimeksiannosta ja yhteistyössä Rakennusteollisuus RT:n ja muiden alan pohjoismaisten liittojen kanssa. Kyselyyn vastasi yhteensä 1 914 henkilöä, joista 300 oli Suomesta. Vastaajat ovat iältään 18–25-vuotiaita. Vastaukset on painotettu väestö- ja aluerakenteen mukaan.

    Artikkelin aiheet
    nuoret aikuiset
    asumistoiveet
    omistusasuminen
    vuokra-asuminen
    kyselytutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria