• Myös myönteiset vaikutukset elvytysrahastosta syytä huomata – vaikuttaa Suomenkin elpymiseen, kirjoittaa Suomen Pankin Olli Rehn

    Eikö päätöksenteon pohjaksi tarvittaisi puolinaisarvion sijaan kokonaisarvio?" Rehn kysyy.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    1.6.202013:15
    Mia Jouslehto

    Suomen Pankin johtokunnan puheenjohtaja Olli Rehn patistaa EU:n elvytysrahastoa koskevassa keskustelussa kiinnittämään enemmän huomiota rahaston positiivisiin vaikutuksiin. Nyt huomio kohdistuu riskeihin.

    Rehn kirjoittaa asiasta maanantaina MT:ssä julkaistussa mielipidekirjoituksessaan.

    ”Suomalaisessa keskustelussa näyttävät korostuvan riskeihin ja vastuisiin liittyvät seikat – tärkeitä kysymyksiä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, mitä rahastolla tavoitellaan. Eikö päätöksenteon pohjaksi tarvittaisi puolinaisarvion sijaan kokonaisarvio?" Rehn kysyy.

    "Tarkoitan sitä, että arvioidaan paitsi Suomen mahdolliset vastuut, myös ne merkittävät myönteiset vaikutukset, joita elvytysrahastolla olisi Euroopan ja Suomen talouden elpymisen ja siten työllisyyden kannalta."

    Rehnin mukaan nyt keskustelu on alkanut muistuttaa 10 vuotta sitten käytyä keskustelua eurokriisin yhteydessä.

    "Paljon oli parran pärinää tulevista takauksista ja tappioista. Vähemmän huolta taantuman vaikutuksista suomalaisten työpaikkoihin. Finanssikriisin myötähän Suomessa hävisi lähes 100 000 työpaikkaa."

    "Tiedossani ei ole, että Suomen tasavallalle olisi koitunut taloudellisia tappioita tai Suomen valtiontalous olisi kärsinyt euroalueen vakauttamiseksi tehdyistä päätöksistä."

    Rehn huomauttaa kirjoituksessaan, että Euroopan vakausmekanismin perustamisella ja Euroopan keskuspankin elvyttävällä rahapolitiikalla edesautettiin sitä, että eurokriisi selätettiin ja talous käännettiin kasvuun. Samoin Euroopassa on luotu 12 miljoonaa uutta työpaikkaa keväästä 2013 lähtien.

    Olli Rehnin mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan: Kävisikö kokonaisarvio EU:n elpymisrahastosta?

    Artikkelin aiheet
    Olli Rehn
    Suomen Pankki
    EU:n elvytysrahasto
    Suomen talous
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle