• Karhujen pannoitus ollaan lopettamassa

    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) aikoo lopettaa karhujen pannoitukset. Kuluvan syksyn aikana kahdella nuorella pantakarhulla on todettu seurantapantojen aiheuttamia vammoja kaulassa.
    Uutiset
    24.10.201309:00
    MT toimitus

    ”Olemme nyt päätymässä siihen, että karhujen pannoitukset tullaan lopettamaan tältä erää kokonaan”, Rktl:n tutkimusjohtaja Vesa Ruusila toteaa Erä-lehden haastattelussa.

    Elokuun lopussa metsästäjät saivat saaliiksi kaksi uroskarhua, joiden kaulaan pannat olivat aiheuttaneet pahoja vammoja. Näiden tapausten jälkeen maa- ja metsätalousministeriö ja Rktl päättivät keskeyttää nuorten uroskarhujen pannoitukset.

    Keuruulla poistettiin panta yhdeltä nuorelta karhulta sen jälkeen, kun tutkimusryhmä oli ampunut eläimen hengiltä.

    Yhdellä nuorella uroskarhulla on panta vielä kaulassa. Karhu oli Venäjällä lokakuun alussa.

    Ruusilan mukaan uudet pannoitukset eivät ole välttämättömiä esimerkiksi karhujen kanta-arvioiden tarkentamiseksi.

    Karhututkimuksen uusi vaihtoehto on dna-näytteiden keruu ulosteista ja karvoista.

    Vuosina 1998–2013 Rktl on pannoittanut Suomessa 135 karhua. Osalle karhuista panta on vaihdettu uuteen kerran tai useamman kerran.

    Artikkelin aiheet
    karhujen pannoitus
    Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos
    Vesa Ruusila
    karhututkimus
    eläintutkimus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle