• Perhon sudetolivat villisusia

    Uutiset
    4.3.201315:00
    STT

    Perhossa tammikuussa salaa kaadetut kolme sutta ovat suomalaisia villisusia, poliisista kerrotaan. Susien dna tutkittiin Oulun yliopiston biologian laitoksella.

    Tutkimuksella haluttiin varmistaa, etteivät kaadetut eläimet olleet koirasusia.

    Poliisi on kuulustellut yli 25 henkilöä susien salakaadosta Perhossa.

    Susijahti oli esitutkinnan perusteella hyvin suunniteltu ja siihen osallistui kokeneita metsästäjiä.

    Esitutkinnassa odotetaan nyt poliisin rikosteknisten tutkimusten valmistumista. Syyttäjälle juttu yritetään saada huhtikuun lopulla, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Anders Åfors Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitokselta.

    Juttua tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena.

    MT-STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    susi
    Perho
    metsästysrikos
    poliisi
    Oulun yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria