• Eduskunnassa vietetään pikkujouluiltaa – viime vuoden ylilyönnit näkyvät järjestelyissä

    Uusien pelisääntöjen mukaan eduskuntaryhmien tilaisuudet saavat kestää täysistunnon päättymisestä puolilleöin.
    Viime vuoden pikkujouluissa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) kävi käsiksi kansanedustaja Veera Ruohoon (kok.). Hakkarainen tuomittiin myöhemmin sakkoihin. LEHTIKUVA / Jussi Nukari
    Viime vuoden pikkujouluissa kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) kävi käsiksi kansanedustaja Veera Ruohoon (kok.). Hakkarainen tuomittiin myöhemmin sakkoihin. LEHTIKUVA / Jussi Nukari 
    Uutiset
    29.11.201811:28
    STT

    Eduskunnassa vietetään perinteisten pikkujoulujen iltaa. Uusien pelisääntöjen mukaan eduskuntaryhmien tilaisuudet saavat alkaa vasta täysistunnon päätyttyä, ja niitä voi jatkaa enintään puolilleöin.

    Viime vuonna iltamien jatko oli jopa kokonaan katkolla sen jälkeen, kun julkisuuteen tuli tietoja ikävistä tapauksista etenkin perussuomalaisten osalta. Tuolloin kansanedustaja Teuvo Hakkarainen kävi käsiksi kansanedustaja Veera Ruohoon (kok.). Hakkarainen tuomittiin myöhemmin sakkoihin kollegansa pahoinpitelystä ja seksuaalisesta ahdistelusta.

    Artikkelin aiheet
    Eduskunta
    pikkujoulu
    Teuvo Hakkarainen
    Veera Ruoho
    eduskuntaryhmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle