• Kapinoiva kansalliskirjasto avautui yleisölle

    Yli sata kilometriä 
kirjoja odottaa lukijoita restauroidussa kansalliskirjastossa.
    Kansalliskirjasto on saanut maininnan yhtenä Euroopan kauneimmista kirjastoista.
    Kansalliskirjasto on saanut maininnan yhtenä Euroopan kauneimmista kirjastoista. Kuva: Venla Tirkkonen
    Uutiset
    8.3.201611:40
    Tuulikki Viilo

    Suomen kansalliskirjasto avattiin viime keskiviikkona kahden vuoden remontin jälkeen jälleen yleisölle.

    Komean kupolisalin puitteissa myös kuohuu: Leikkauksien myötä kansalliskirjastolta uhataan vähentää noin 50 tehtävää. Irtisanomisten kohdistumisesta oli tarkoitus ilmoittaa maaliskuun lopussa.

    Kansalliskirjaston johtaja ja ylikirjastonhoitaja Kai Ekholm totesi STT:lle aikovansa uhmata Helsingin yliopiston päätöstä irtisanomisista. Ekholmin mukaan on mahdollista, että Kansalliskirjastoon kohdistuvat irtisanomiset ovat perustuslain vastaisia.

    ”Minä kieltäydyn toteuttamasta niitä. Katsotaan sitten, mitä minulle tapahtuu”, Ekholm sanoo. ”Yksinkertaisesti totean, että asia on vielä keskeneräinen.”

    Ekholm siteerasi avajaispuheessaan Ruth Kailaa, jonka mukaan ”Näinä käsittämättömän materialismin aikoina jokainen paikka, mistä voi löytää viisautta ja henkisyyttä sekä muutakin kuin oman edun tavoittelua, on kultaakin kalliimpi.”

    Korjausten myötä kansalliskirjastoon on palautettu puulattiat, eteistilojen kattomaalaukset on rekonstruoitu sekä kalusteet uusittu.

    Uudistuneessa kirjastossa on erityisesti huomioitu tutkijat. Eteläsali on kalustettu tutkijoiden työtilaksi ja varattavien tutkijapaikkojen haku on käynnistynyt muutama viikko sitten.

    Korjaushankkeen budjetti oli noin 19 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    Suomen kansalliskirjasto
    remontti
    työsuhdekiista
    kirjasto
    kulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle