• Mansikat kypsyvät nyt vauhdilla – sää on tällä viikolla suosinut poimintaa, mutta loppuviikkoa ja Mansikkakarnevaaleja vietetään epävakaistuvassa säässä

    Eilen tiistaina oli virallisesti heinäkuun toinen hellepäivä. Maan länsi- ja pohjoisosassa elohopea kipusi usealla sääasemalla yli 25 asteeseen, Utsjoen Kevolla jopa 29,2 asteeseen. Mansikan pääpoiminta-alueella Itä-Suomessa jäätiin hieman viileämpiin ja varmaankin poimijoille mieluisempiin lukemiin: asteen tai pari yli 20 asteeseen.
    Eilen tiistaina oli virallisesti heinäkuun toinen hellepäivä.
    Eilen tiistaina oli virallisesti heinäkuun toinen hellepäivä.  
    Uutiset|Sää
    12.7.202307:28
    Petri Hoppula & Jani Sorsa

    Tänään keskiviikkona on koko maassa poutaa. Pilvisyys vaihtelee laajalti selkeän ja puolipilvisen välillä. Aamulla pilvet ovat pääosin ohutta yläpilveä, mutta päivän kuluessa itärajan yli valuu myös paksumpia keski- ja alapilviä. Lämpötilat kohoavat myös idässä kuitenkin 21 ja 25 asteen välille, lännessä ja pohjoisessa yli 25 asteen lukemia saavutetaan yleisestikin. Tuuli on pääosin heikkoa.

    Torstaina pilviä ja sateita saapuu Suomeen sekä idästä että lounaasta. Maan länsiosan sateet ovat paikallisia ja jäävät määrältään vähäisiksi. Sen sijaan maan itä- ja pohjoisosaan saapuu jatkuvampiakin rintamasateita, joista torstain ja perjantain aikana vettä kertyy Pohjois-Karjalasta Länsi-Lappiin ulottuvalla alueeella paikoin 15-40 millimetriä. Sateen alla lämpötilat voivat jäädä 15 ja 20 asteen välille. Poutaisilla alueilla lämpötila nousee perjantainakin vielä yleisesti 20 ja 25 asteen välille.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    sää
    Mansikkakarnevaalit
    Itä-Suomi
    ilmasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita