• Rasputin kiinnostaa taas

    Uutiset
    24.6.201316:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Siperian pikkukylässä syntynyttä munkki Grigori Rasputinia on sanottu viime vuosisadan alun Venäjän vaikutusvaltaisimmaksi mieheksi. Hänellä oli hämmentävää karismaa. Osa kansasta piti häntä profeettana, osa näki hänet juoppona rietastelijana.

    Ihmeparantajan kyky avasi tien tsaari Nikolai II:n sisäpiiriin, sillä lapsista nuorin, kruununperillinen Aleksei sairasti hemofiliaa. Lääkäreillä ei ollut verenvuototautiin keinoja. Vain Rasputinin käynnit näyttivät auttavan.

    Voimakastahtoinen keisarinna Aleksandra kuunteli palavakatseista mystikkoa myös maan asioissa. Pian poliittisia nimityksiä tehtiin Rasputinin mielen mukaan. Vallanpitäjät kokivat hänet uhkana ja murhasivat hänet joulukuun lopulla 1916.

    Kuolemakin jäi askarruttamaan jälkipolvia, sillä myrkky, luodit ja kallon murskaaminen eivät vieneet Rasputinin henkeä. Vielä Neva-joessa säkkiin suljettuna hän onnistui avaamaan osan siteistä. Kuolinsyyksi todettiin hukkuminen.

    JP Koskinen käynnistää romaanin ensimmäisestä murhayrityksestä vuonna 1914, jolloin tuttu nainen puukotti Rasputinia.

    Fiktiivinen kertoja on orpo Vasili, jonka Rasputin on ottanut oppilaakseen ja huolehdittavakseen. Ratkaisu on onnistunut. Viattoman ja herkän pojan näkökulmasta arki saa kiinnostavan ristiriitaisia sävyjä.

    Vasili pääsee oppi-isän mukana hoviin, tutustuu tsaarin lapsiin ja rakastuu ilkikuriseen Anastasiaan. Mutta Rasputin johdattaa häntä lihallisten kiusausten ulottuville, missä synnintuntoinen nuorukainen on hätää kärsimässä.

    Rasputin oli omaksunut uskonfilosofiansa hlystien uskonlahkolta. Sen mukaan synnissä piti ensin rypeä kunnolla jotta voi täydesti kokea Jumalan puhdistavan armon. ”Synti on ihmisen osa. Jos et tunne syntiä et voi tuntea armoa”, hän opettaa Vasilia.

    Venäjän historiaan luultavasti ratkaisevasti vaikuttanut Rasputin innoittaa taiteilijoita kautta maailman. Amerikassa on tekeillä elokuva, jossa Rasputinia näyttelee Oscar-ehdokkuuksilla hellitty Leonardo DiCaprio. JP Koskisen romaani ilmestyi siten hyvään saumaan.

    JP Koskinen (s. 1968) on laaja-alainen kirjailija, joka on aiemminkin ottanut aiheita historiasta. Ystäväni Rasputin ilahduttaa onnistumisellaan.

    ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

    JP Koskinen: Ystäväni Rasputin.

    355 sivua. WSOY.

    Avaa artikkelin PDF

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle