• Suomalaisen terveydenhuollon hämärä tulevaisuus

    Uutiset
    29.7.201316:00
    ARTO J. HEINÄMÄKI

    lukijalta

    Sote-uudistuksen väliraportti julkaistiin laskelmoidun tarkasti juuri sopivasti lomien alkamisen ajankohtaan 27. kesäkuuta. Kukaan ei silloin jaksanut paneutua raportin sisältöön.

    Raportin mukaan sairaanhoitopiirit lakkautetaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Alle 20 000 asukkaan kunnat eivät saa raportin mukaan jatkossa järjestää yksin sosiaali- ja terveyspalveluita, tämä olisi mahdollista vain 20 000–50 000 asukkaan kunnissa.

    Mainitsemani kuntien väkimäärät taitavatkin olla sote-raportin matemaattisesti selkein kohta – muu alkaakin olla kovin hämärän peitossa.

    Kaikki on kuin vuoren laelle pilveen eksyneen kuntapoliitikon painajaista. Hänen, kuten monen muunkin kuntapäättäjän, pitäisi nimittäin antaa kuntansa puolesta lausuntonsa sote-raportista lokakuun loppuun mennessä.

    Hallituksen sote-uudistuspolitiikka heitti romukoppaan selvitysmiesten asiantuntijalausunnot. Siksi kuntien päättäjien onkin erittäin vaikea hahmottaa ja tehdä tulevaisuuden kannalta minkäänlaisia merkittäviä päätöksiä asian tiimoilta.

    Esimerkiksi se, että Tampere ottaisi Pirkanmaalla vastuulleen useampien kuntien sosiaali- ja terveystoimen, rikkoo jo sinänsä perustuslaissa säädettyä kuntien itsemääräämisoikeutta.

    Jos perustuslakia pitää lähteä näiltä tiimoilta muuttamaan, siitä ei tule hallitukselle mikään helppo tie.

    Miten käy muun muassa tällä hetkellä hyvin toimivien ja tasokkaiden yliopisto- ja keskussairaaloitten, jos sairaanhoitopiirit lopetetaan ja omistuspohja siirtyy eri kuntien vastuulle?

    Hallituksen monista uudistuksista juuri sote-uudistus tuntuu tällä hetkellä kaikkein onnettomimmalta ja huonoimmin valmistetulta päätökseltä. Vain jonkin vuoden vallassa olleen hallituksen olisikin pitänyt kuunnella tarkasti mitä asiantuntijoilla ja kuntapäättäjillä on sote-uudistuksesta sanottavaa.

    Näin suurista asioista päätettäessä pitäisikin ottaa mukaan jokainen asiantunteva taho ja jokainen puolue oppositiota myöten.

    Vielä sangen kokemattomat hallituspuolueet eivät voi yksin päättää näin isoista asioista – kaikkien suomalaisten tulevaisuudesta.

    Se, mihin ihmiset tässä maassa ovat kaikkein eniten aina luottaneet ja turvanneet – sairaanhoitopalvelut – tuntuukin olevan tällä hetkellä erittäin kyseenalaisella ja heppoisella tiellä. Hallituksen iältään ja kokemukseltaan nuoret poliitikot eivät tunnu tässä kohtaa – ikävä kyllä – näkevän metsää puilta.

    Arto J. Heinämäki

    Tampere

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    terveydenhuolto
    kuntapolitiikka
    perustuslaki
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle