• Etelässä edessä jälleen lauha viikonloppu: Milloin kevät alkaa, jos talvi ei koskaan tule?

    Terminen talvi alkaa virallisesti silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy vähintään viikon ajan nollan alapuolella. Mutta entä jos niin ei käykään? MT kysyi asiaa meteorologilta.
    Pajunkissat ihmetyttivät ohikulkijoita Helsingissä 16. tammikuuta.
    Pajunkissat ihmetyttivät ohikulkijoita Helsingissä 16. tammikuuta. Kuva: Tuulikki Viilo
    Uutiset
    3.2.202019:45
    Tuulikki Viilo

    Tammikuu on ollut maan eteläosissa lämmin. Itse asiassa niin lämmin, että siitepölykausi on jo alkanut. Pähkinäpensaat ovat aloittaneet kukintansa Lounais-Suomessa.

    Terminen talvi alkaa virallisesti silloin, kun vuorokauden keskilämpötila pysyy vähintään viikon ajan nollan alapuolella. Mutta entä jos niin ei käykään? Milloin terminen kevät koittaa, jos talveakaan ei ole saatu?

    "Sellaista tilannetta ei ole vielä ollut, joten toimintasuunnitelmaa ei ole", kertoo päivystävä meteorologi Minna Haikonen. "Se täytyy katsoa sitten, jos termistä talvea ei ikinä tule."

    Asia on hiljattain herättänyt keskustelua, sillä sääennusteet eivät vieläkään lupaa kovin koleita kelejä.

    Tällä hetkellä on kylmempää, mutta pakkasjakso näyttää jäävän 4–5 pituiseksi jaksoksi ja edessä on Etelä-Suomessa jälleen lauha viikonloppu.

    "Hyvin suurella todennäköisyydellä etelässä lämpötilat nousevat plussan puolelle."

    Viralliset määritelmät ovat hankalia, koska termisen vuodenajan määräytymiseen ei riitä pari päivää pakkasta.

    "Tammikuu on ollut poikkeuksellisen lämmin. Siinä mielessä tämä on ihan ymmärrettävä puheenaihe."

    Artikkelin aiheet
    talvi
    kevät
    sääilmiö
    Etelä-Suomi
    ilmastonmuutos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria