• Talvi oli tänä vuonna paikoin niin lyhyt, että se sai miettimään, voiko ylipäätään puhua talvesta

    Vuosisadan puolivälissä terminen talvi voi jäädä tulematta lounaisimmassa Suomessa useammin kuin joka kolmas vuosi.
    Etelässä pisin pakkasjakso ja myös terminen talvi ajoittuivat vasta helmi-maaliskuun vaihteeseen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN.
    Etelässä pisin pakkasjakso ja myös terminen talvi ajoittuivat vasta helmi-maaliskuun vaihteeseen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN. 
    Uutiset
    17.4.202016:27
    STT

    Terminen talvi oli paikoin vain viiden päivän pituinen, kertoo Ilmatieteen laitos. Etelässä pisin pakkasjakso ja myös terminen talvi ajoittuivat vasta helmi-maaliskuun vaihteeseen.

    Terminen talvi alkaa, kun keskilämpötila laskee pysyvästi pakkaselle. Ilmastonmuutoksen myötä etenkin talvet ovat Suomessa lämmenneet, minkä vuoksi termisen talven alkamista tai loppumista ei pystytä enää joka vuosi helposti määrittämään.

    "Haasteita tulee erityisesti lauhoina talvina, jolloin saattaa olla useita lyhyitä pakkasjaksoja yhden pitkän sijaan. Näin kävi tänä talvena", toteaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen tiedotteessa

    Ilmatieteen laitos kertoo jatkossa termisten vuodenaikojen alkupäivämääristä vasta vuodenajan päättyessä, kun tiedot on varmistettu koko maan osalta. Laitokselta arvioidaan, että tulevaisuudessa termisiä vuodenaikoja ei ole välttämättä mielekästä seurata vuosittain lainkaan.

    Alkuvuodesta julkaistussa suomalaistutkimuksessa todetaan, että lähivuosikymmeninä terminen talvi lyhentyy jopa yhdeksällä päivällä kymmenessä vuodessa Etelä-Suomen rannikolla. Tämä tarkoittaa sitä, että vuosisadan puolivälissä terminen talvi jäisi lounaisimmassa Suomessa tulematta useammin kuin joka kolmas vuosi.

    Artikkelin aiheet
    ilmastonmuutos
    talvi
    terminen talvi
    Suomi
    sää ja ilmasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria