• Puolustusministeri torppasi kolme kiinteistökauppaa, kohteet Ilomantsissa ja Sotkamossa

    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt kolme kielteistä lupapäätöstä EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt kolme kielteistä lupapäätöstä EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa.
    Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) on tehnyt kolme kielteistä lupapäätöstä EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tulevien ostajien kiinteistöhankinnoissa.  Kuva: Jussi Nukari / LEHTIKUVA
    Uutiset|Yhteiskunta
    10.1.202415:46
    STT–

    Puolustusministeriö kertoo tiedotteessaan, että kielteisten päätösten kohteina ovat yksi kiinteistökauppa Ilomantsissa ja kaksi kiinteistökauppaa Sotkamossa. Ministeriön mukaan Ilomantsin kaupassa ostajana on yritys, jossa on osin venäläistä omistusta. Puolustusministeriö perustelee kaupan torppaamista sillä, että kohdetta voitaisiin hyödyntää tavalla, jonka voidaan arvioida vaikeuttavan maanpuolustuksen järjestämistä, alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista sekä kansallista turvallisuutta.

    Sotkamon päätösten kohdalla kyse on siitä, että hakija ei ole täyttänyt velvollisuuttaan tietojen toimittamisesta puolustusministeriölle lupaprosessin aikana.

    Sotkamossa sijaitseva kiinteistön määräala on myyty kahdesti saman omistajan eri yritysten välillä. Kyseiset yritykset omistaa Britanniaan rekisteröity säätiö, jonka toisena vastuuhenkilönä on lisäksi EU- ja Eta-maiden ulkopuolelta tuleva henkilö.

    Päätökset perustuvat lakiin, joka säätelee EU- ja Eta-maiden ulkopuolisten kiinteistökauppoja Suomessa.

    Lisää aiheesta
    • Markkinoiden epävarmuus ja korkojen nousu on johtanut talokaupan hidastumiseen.

      Kodin talous | Kiinteistökauppa hiljentynyt tänä vuonna merkittävästi – myös hinnat laskeneet

    • Suomi syynää tämän vuoden alusta lähtien kaikki ulkomaalaisten tekemät kiinteistökaupat – ensimmäiset hyväksytään ensi viikolla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle