• Metsänomistajat ja marjanpoimijat

    Uutiset
    4.3.201515:00
    MT toimitus

    Oletko osannut ajatella, mitä kaikkea metsässä tapahtuu marjanpoiminnan seurauksena?

    Maanomistaja velvoitetaan huolehtimaan metsänuudistamisesta joko luontaisesti, muokkaamalla, kylvämällä tai istuttamalla. Tämän toteuttamiseen tarvitaan ymmärtämystä ja hyvää yhteishenkeä kaikkien kesken.

    On suorastaan ajattelematonta mennä ”jokamiehenoikeudella” marjaharavalla vahingoittamaan ja ristiin rastiin tallaamaan pieniä taimia vuodesta toiseen. Taimet, siemenet ja kaikki niihin liittyvät työt ovat niin kalliita, ettei ole järkevää tehdä työtä viiden vuoden välein.

    Kun jokamiehenoikeus muodostui, ei marjaharavoista ja ammattimaisesta marjanpoiminnasta tiedetty mitään.

    Ulkomaisten poimijoiden kanssa on aina vaikeuksia suomen kielellä. Vaikka poimijat tänä päivänä näyttävät ymmärtävän, huomenna he taas sitkeästi jatkavat.

    On aika rasittavaa ja tympeää vartioida vuodesta toiseen. On paljon metsänomistajia, jotka eivät pitkien etäisyyksien takia voi käydä metsissään riittävän usein. Myös lähellä asuville saattavat vahingot tulla yllätyksenä.

    Kylvö-, istutus- ja luontaisuudistusalueille olisi asetettava 20 vuoden rauhoitusaika.

    Ammattimaisen marjanpoiminnan ja sienestyksen ynnä muun järjestäjälle pitäisi säätää täydellinen vastuuvelvoite kaikista poimijoidensa maanomistajille aiheuttamista vahingoista.

    Kaikenlaisia tutkimuksia marjaharavan puolesta on toteutettu, mutta silmiini eivät ole sattuneet kuin mustikkavarsihuomiot.

    Miten ei ole huomattu puuntaimia? Vai eikö se heidän alaansa kuulu, vaan on maanomistajan ja metsätalouden asia?

    Lauri Puolamaa

    Pello

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsänomistus
    marjanpoiminta
    jokamiehenoikeus
    metsätalous
    luonnonvarat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle