• Pirstaleisuus on sote-rahoituksen suurin ongelma

    Uutiset
    30.6.201416:00
    Aimo Vainio

    Sosiaali- ja terveyspalvelujen rahoituksen suurin ongelma on se, että jokaisella toimijalla on vastuu vain omista kustannuksista, mutta kukaan ei ajattele kokonaisuutta, arvioi sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Päivi Salo.

    ”Jokainen haluaa tehdä päätöksiä omalta kannaltaan talou-dellisesti. On loogista, että jos kustannuksia pystyy siirtämään toiselle, niin ne siirretään. Esimerkiksi hoitoa järjestävän ei tarvitse ajatella kuljetuskustannuksia, jos kuljetuksen maksaa joku toinen”, Salo sanoo.

    Viime viikolla julkaistun sote-uudistuksen lupaamia säästöjä alkaa kertyä, kun pirstaleisuutta saadaan vähennettyä. Uudistuksen luvataan tuovan miljardien eurojen säästöt.

    Muutos vaatii koko rahoitusjärjestelmän uudistamisen.

    ”Koko rahoituskenttä, palvelusektori, Kela, valtio ja työterveyshuolto, on käytävä läpi. Järjestelmästä on tehtävä sellainen, että on olemassa kannuste tehdä kokonaistaloudellisesti järkeviä päätöksiä.”

    Työtä tekemään on asetettu parlamentaarinen työryhmä, jonka tehtävänä on kehitellä vaihtoehtoja päätöksenteon tueksi.

    ”Lähtökohtaisesti päätöksiä työryhmän ehdotuksien pohjalta tekee vasta seuraava hallitus. Työryhmän kausi loppuu vuoden 2015 helmikuussa.”

    Ryhmää vetävät sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty (kok.) ja peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.).

    Ryhmä on eri kuin viime viikolla sote-uudistuksesta päättänyt työryhmä.

    Salo arvioi, että rahoituksen uudistamisen yhteydessä nousee esiin mahdollisuus valita julkisen ja yksityisen terveydenhuollon välillä.

    ”Nykyinen järjestelmä ylläpitää eriarvoisuutta, sillä osalla on mahdollisuus valita julkisen, yksityisen ja työterveyshuollon välillä. Kaikilla sitä mahdollisuutta ei ole.”

    Viime viikolla päätetyssä sote-uudistuksessa rahoituksesta on päätetty vain sote-alueen kautta tulevan rahoituksen osalta.

    Sote-alue arvioi, minkä verran rahaa alueen ihmisten palveluihin tarvitaan. Sitten summa peritään kunnilta asukasluvun mukaan. Kunnan osuuteen vaikuttavat myös ikärakenne ja sairastavuus. Lisäksi voidaan ottaa huomioon muita valtionosuuksiin vaikuttavia tekijöitä.

    Kunnat joutuvat tyytymään sote-alueen päättämään summaan.

    ”Sosiaali- ja terveysministeriö vahvistaa sote-alueiden päätökset. Kunnat ovat edustettuina sote-alueissa, sillä ne ovat kuntayhtymiä”, Salo sanoo.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sote-rahoitus
    sote-uudistus
    Sosiaali- ja terveysministeriö
    pirstaleisuus
    terveydenhuolto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle